Nyt ollaan tultu siihen matkan vaiheeseen mitä on tässä pari viikkoa pelätty ja myös joltain osin toivottu. Nyt kolkutellaan junalla kohti Lappeenrantaa. Kun reilut pari viikkoa sitten oli ratiritiralla-tunnelmat ja laulettiin porukalla Mattia ja Teppoa:  "Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy. Tule mukanani juhlimaan. Tää on paikka, jossa kansa viihtyy. Tänään tunnelmasta kunnolla kiinni saan" on laulujen tyylilaji hiukan muuttunut ja hyräilemme nykyään Konsta Jylhän Vaiennutta viulua: "On viulu vaiennut. On soitto rauennut.". Tunnelma on kuin Lapinlahden Lintujen Hiljaisten miesten baarissa: "Hiljaisten miesten baarissa, ei paljon jutella, mutta hiljaisten miesten baarissa, saa haaveilla.". Pienestä alakulosta huolimatta on joulu tulossa ja meitä viittä odottaa kotona rakastavat puolisot ja Nikolaita koko Tinder-maailma. Sen vuoksi alammekin siirtyä Konsta Jylhästä iloisempiin ja jouluiseimpiin tunnelmiin. Parin tunnin päästä hypähtelemme rakkaidemme luo jouluisesti laulaen: "Kilisee, kilisee kulkunen, helkkyen, välkkyen!".

Matkamme viimeiset 4-5 päivää saimme nauttia aurinkoisesta ja kuumasta kelistä. Hyvin ilmastoidussa toimistossa tai raikkaassa marraskuisessa ulkoilmassa työtänsä tekevä ei voi edes käsittää miten kovaa hommaa on hotellin uima-altaalla pelata Unoa tuntikausia 36 asteen helteessä. Onneksi pääsimme puolen tunnin välein altaaseen edes vähän vilvoittelemaan kesken kuumimpien Uno-taistojen. Porukkammehan alkaa olla melko vähätukkaista ja pälveään yrittävät vielä jotkut epätoivoisesti peitellä. Uima-altaassa nuo peittely-yritykset paljastuvat. Ainakin mie onnistuin polttamaan oman päälakeni.

Olen aiemmin ehkä hiukan rivien välissä kritisoinut illallispaikkojemme (lue pizza-ravintoloiden) valintaa. Finaali-iltana matkanjärjestäjämme antoivat ruokapaikan valinnan alihankkijan hoitoon. Nikolai ehdotti B3 Steakhousea, joka oli myös minun ennakkoon tekemälläni listalla, jota en kenellekään näyttänyt vaan annoin uuden yrittäjäparin hoitaa hommaa. Nikolai oli varannut meille pöydän tästä ravintolasta, mutta vielä 5 minuuttia ennen Nikolain järjestämää kyytiä ko. ravintolaan oli epätietoisuutta menemmekö sinne vai emme. Onneksi menimme. Oli ehdottomasti parhaita kokemuksia tällä reissulla. Otin alkupalaksi salaattia paahdetulla ankalla ja pääruoaksi rib eye steak medium well:nä, sienikastike ja mummonmuusi. Palanpainikkeeksi Mojito, joka oli tämän reissun paras laatuaan. Suosittelin tämän matkanjärjestäjän käyttävän jatkossakin alihankkijoita ravintoloiden etsinnässä.

Finaali-iltana onnistuin siinä missä hyvin harva on onnistunut. Sain Jarnan finaali-iltana hermostumaan. Kävellessämme illallisen jälkeen Saigonin keskustassa vailla varsinaista suuntaa tuli Jarnan mitta täyteen minun keljuilustani matkanjärjestäjien suunnistustaitoja kohtaan. Ja ihan aiheesta Jarna lopulta hermostui, olinhan kaksi viikkoa kuittailut aika rajustikin. Nikolai ja minä olimme ainoat, joilla oli puhelimessa/ipadissa toimivat karttasovellukset ja jonkun verran ennakkoon kohteita tsekattuna, mutta suuntia ottivat ihan eri miehet. Jarna lopulta kuittailuuni hermostuttuaan ilmoitti menevänsä hotellille ja lähti kuin hauki rannasta lompsimaan määrätietoisesti pois. Kauko jollain lailla ehti Jarnan perään, mutta Mats, Miksu ja mie jäimme monttu auki tätä harvinaislaatuista tapausta hämmästelemään. Nikolaihan oli jo ihan eri suunnassa tässä vaiheessa. Todennäköisesti Jarna ja Kauko vielä vähän eksyivät hotelliin mennessään tai pitivät enemmän pit stoppeja kuin Miksu, Mats ja mie, koska me kuitenkin olimme jo nukkumassa heidän ilmestyttyään hotellille. Kuten gentlemannit tekevät, me Jarnan kanssa sovimme pienen draamamme seuraavana aamuna. Nyt on kuitenkin nähty, että Jarnallakin löytyy rajat kestää miun kuittailua ja miun on oltava jatkossa varovaisempi. On Toyota kuitenkin Mersua parempi auto.

Siitä kun lähdimme hotellilta kotia kohti on nyt kulunut reilut 25 tuntia. Paljon pelasti kotimatkan rasittavuutta se, ettei 10,5 tunnin lento Saigonista Istanbuliin ollut aivan täyteen buukattu. Heti kun koneen kaiuttimista kajahti "boarding completed" lähtivät vieruskeverini Jarna ja Kauko YK-sotilaan röyhkeydellä ja gasellin ketteryydellä kohti tyhjiksi jääneitä varauloskäynnyn kohdalla olleita istuimia. Saman tekivät myös viereisellä kolmen penkin rivillä istuneet Mats ja Nikolai. Näin ollen minulle ja Miksulle jäi molemmille koko kolmen penkin rivi käyttöön. Miksu kun erittää jotain naisia puoleensa vetävää muille tuntematonta hormonia, niin siitä aiheutuu myös ongelmia. Tällä kertaa hänen viereensä änkesikin joku mitään kieltä taitamaton vietnamilainen vähän kokeneempi synnyttäjä. Miksu yritti häätää mummoa pois, jotta olis saanut kunnon lepotilan itselleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Mie sitä vastoin nukuin kolmea penkkiä hyväksikäyttäen mitä ihmeellisemmissä asennoissa varmaan jotain 7-8 tuntia tuosta lennosta.

Kokonaisuudessaan reissumme oli jälleen kerran hieno ja siitä jäi paljon mukavia muistoja. Palaamme aina näiltä retkiltämme kotiin hiukkasen viisaampina ja parempina ihmisinä. Uusi matkanjärjestäjä Ohjelmatoimisto Matti & Jari hoitivat homman ensiluokkaisesti. Tai taisi se ko. firman työnjako olla enemmän Jarnaa työllistävä Matsin hoitaessa firman yhteiskuntasuhteita. Joka tapauksessa ensikertalaisilta hyvä suoritus.

Kiitos kaikille reissuun osallistuneille, reissun mahdollistaneille puolisoille ja perheille sekä erityiskiitos teille molemmille blogiani seuranneelle. Päätän raporttini täältä Kouvolasta tähän.

 

 

Tänään vietämme tämän reissun viimeistä kokonaista päivää Vietnamissa. Koti-ikävä on ainakin minulla kova, töihin ei niinkään. Eikä varsinkaan Suomen ilmastoon, se kun ei ole loka-joulukuussa oikein minulle sopiva.

Heräsin tänä aamuna jo kuudelta, johtuen varmaan siitäkin että tulin kämpille katsomaan Turun 75-ravien huipennusta ja nukkumaan jo ennen iltakymmentä käytyämme nauttimassa erittäin epäonnistuneen intialaisen illallisen Baba's Kitchenissä. Matkanjohtajamme olivat yhteistuumin valinneet tämän ravintolan yhdeksi kohteeksemme tällä reissulla. Yritimme jo kerran aiemminkin käydä siellä syömässä, mutta se oli silloin täynnä asiakkaita. Onneksi. En tiedä miksi siellä asiakkaita käy niin paljon ja miksi sitä on Tripadvisorissa niin paljon kehuttu. Intialaisilla miestarjoilijoilla ei ollut yhtenäistä työasua, mutta yhtenäinen ihan saakelin pistävä hienhaju heillä oli. Se tökkäsi jo aika pahasti heti alkuun. Ruoka oli onnetonta, olut lämmintä (kuulemma), eikä se edes kylmentynyt toisella tai kolmannella kierroksella, vaikka seurueemme siitä kovaäänisesti valitti. Ilmastointi oli liian kylmällä, eikä sitä saanut säädettyä lämpimämmälle pimentämättä samalla koko Buy Vien -baarikatua. Laskutus ei toiminut sitten juuri ollenkaan ja oli lähellä, että lehmänhermoinen Jarnakin hermostuisi moiseen touhuun. Silloin on asiat pahasti pielessä jos Jarnan saa hermostumaan. Mie olen 30-vuotisen tuttavuutemme aikana nähnyt kahdesti sen tapahtuvan. Ainoa positiivinen seikka Baba´s Kitchenissä oli, että tilaamani soodavesi oli kylmää.

Matkoillamme muodostuu aina uusia käyttökelpoisia sanoja, sanontoja tai nimityksiä tapaamillemme henkilöille. Tällä kertaa on Mats lanseerannut sanat virpominen ja lerjahtaa. Virpominen on siis sitä, että ihan pikkuisen kuittaillaan toinen toisillemme. Minulle hyvinkin ominaista toimintaa. Lerjahtaminen olikin minulle uusi asia. Sitä ei pidä sekoittaa sanoihin lerpahtamien ja lervahtaminen, jotka alkavat tässä iässä olla jo vähän liiankin tuttuja. Ymmärtääkseni joku voi lerjahtaa humalaan, joku voi lerjahtaa sisään tai aurinko voi lerjahtaa näkyviin. Eli olisikohan lerjahtaminen samaa kuin tuleminen? Kun teen seuraavaa aikuisviihde-elokuvaani, niin siinä ei sitten enää sanotakaan "I'm coming!" vaan "Miepä taijan olla lerjahtamassa!". Toinen käsite mikä tällä reissulla on ollut kovasti esillä on mestarointi. Veljeni Kauko on sitä käyttänyt jo vuosikausia, mutta tällä reissulla se on tarttunut jo muihinkin. Mestarointi on tekemistä, joka ei välttämättä ole tehokasta, tarpeellista, järkevää tai tekemistä ollenkaan. Joku voi mestaroida kuten eilisen illan Baba's Kitchenin hielle haisevat tarjoilijat. Eli tehdä kaiken mitä tekee huonosti. Kolmas reissullamme syntynyt uudiskäsite on penkkikalja. Penkkikalja on pienessä kadunvarsikioskissa 30 cm korkealla ja minun pyllylleni liian kapealla muovituolilla nautittu maksimillaan 1 euron maksava olut. Penkkikalja on lyönyt itsensä läpi tällä matkallamme. Tepsuttelu on ollut minun käytössäni jo pitkään. Käydessäni elämäntaparemointeissani enemmän ja vähemmän aktiivisesti kävelylenkeillä, käyn silloin tepsuttelemassa. Täällä olemme tepsutelleet päämäärättömästi kymmeniä kilometrejä käyden tosin määräajoin pit stopeilla. Tässä siis esimerkkilause tämänkertaiselta reissultamme: "Aloimme pikku hiljaa lerjahtaa kännin puolelle kun pidimme pit stoppeja ja otimme useat penkkikaljat tepsutellessamme pitkin Saigonin katuja Matsin ja Jarnan mestaroidessa suunnannäyttäjinä, ja kyllä mie heitä vähän virvoin heidän suunnistustaidoistaan."

En voi liikaa kehua tätä Sherwood Residence -hotellia, jossa olemme jo aiemminkin olleet lukuisia kertoja. Sijainti on loistava. Henkilökunta ja palvelu juuri sitä, mitä voi viiden tähden hotellilta odottaa. Kaikki fasiliteetit muuten ihan loistavat, kunhan vielä palauttavat käyttöön buffet-aamiaisen. Vakuutuin tämän hotellin hyvyydestä viimeistään edellisellä Vietnamin reissullamme kun olin ruokamyrkytyksen vuoksi aika kovasti kipeä ja pelkäsin pääsenkö lähtemään kotimatkalle ollenkaan muiden mukana. Hotelli tilasi minulle lääkärin joka tuli vartissa paikalle. Ihan näpsäkän näköinenkin oli tuo naislääkäri, joka antoi minulle ensiapuna lääkkeet ja ohjeet mitä pitää vielä apteekista hakea. Lääkkeet tehosivat nopeasti ja mieltäni lämmitti erityisesti se, että hotellin henkilökunta kävi usein kysymässä vointiani ja vaikutti aidosti kantavan huolta minusta. Kun kysyin myöhemmin mitä lääkärin käynti ja lääkkeet maksavat oli vastaus, että hotelli tarjoaa tämänkin palvelun ilmaiseksi. Nyt tuli taas yksi osoitus tämän hotellin luotettavuudesta. Mehän majoitumme kahdessa vierekkäisessä kolmen makuuhuoneen 140 m2 huoneistossa. Minun kanssani huoneiston jakavat Mats ja Jarna. Olin toissapäivänä suunnittelemassa toto-pelejä, joista pääasiassa elantoni saan, olohuoneen pöydän ääressä veljien ollessa todennäköisesti penkkikaljalla jossain, kun kaksi huonesiivoojaneitokaista tuli huoneistoomme. He luonnollisesti pyytelivät anteeksi häiriötä. Sovimme, että jos minusta ei ole häiriötä heille ei heistäkään ole häiriötä minulle. Jatkoimme töitämme, he siivoamista ja minä hevosten voimasuhteiden psyykkailua. Yht'äkkiä kuului juuri minun makuuhuuoneestani hätääntynyttä huutoa. Ehdin jo hetken ajatella, että anustappini oli lerjahtanut pois sijoituspaikastaan ja jäänyt sängylle, mutta heti tunsin sen tekevän omaa tehtäväänsä tunnollisesti. Menin makuuhuoneeseeni ja näin mikä oli siivoojaneidot järkyttänyt. Lompakkoni oli sängyllä ja he eivät uskaltaneet koskea siihen. Veikkaan, ettei pelko lompakkoon koskemiseen liittynyt lompakkoni epähygienisyyteen vaan siihen, etteivät siivoojat missään tapauksessa voi koskea asiakkaan rahoihin tai muuhun arvo-omaisuuteen.

Illan suurta finaalia odotellessa on Vietnamin turnauksemme direktoraatti, johon kuuluvat edustajat Vietnamin Matkailun Edistämiskeskuksesta, Saigon Beer Ltd:stä, Vietnamin sisäisen turvallisuuden salaisen poliisiyksikön osasto 36:sta sekä Saigonin veneeristen tautien erikoisklinikalta, arvioineet meidän turnettamme ja valinneet parhaat pelaajat. Tässä arviot vapaasti vietnamista suomeksi käännettyinä ikäjärjestyksessä.

Miksu. Vahvaa pelaamista lähes päivästä toiseen. Huippuhetkiäkin turnaukseen mahtui, mutta myös muutamia päiviä jolloin peli ei jostain syystä kulkenut. Jonkun verran turhaa sähläämistä, mutta myös mahtavia oivalluksia joiden kautta avautui hienoja tilanteita myös joukkuekavereille. Virtsanpidättämiskyvyssä parantamisen varaa seuraavaan turnaukseen.

Mats. Poika on kasvanut henkisesti edellisistä turnauksesta miehen mittoihin. Erittäin tasaista ja varmaa pelaamista päivästä toiseen, ei mitään huippuhetkiä, muttei myöskään mahalaskuja. Tasaisuus leimasi otteita koko turnauksen ajan toisin kuin muilla joukkueen jäsenillä. Ajoittain kentällä sijoittuminen vähän hakusessa, ajautui sumppuihin eikä tuntunut aina löytyvän pelattavaksi. Kokonaisuutena kuitenkin vahvasti positiivinen yllätys.

Jarna. Alun pieni flunssa haittasi ja aiheutti aristelua tilanteissa. Paransi peliään päivä päivältä ja oli parhaimmillaan turnauksen loppupeleissä, jossa saattoi sortua hetkittäin itseluottamuksen liikaa kasvaessa jopa yksinyrittämiseen. Myös Jarnalla oli välillä kompassi hukassa, mutta tämä korvautui kovalla yrittämisellä itseään säästämättä. Kunnonajoituksen mestari.

Nikolai. Aloitti turnauksen totuttuun tyyliin vahvasti. Haki tilanteita ja kontakteja sekä pyrki pääsemään varsinkin harvojen kohtaamiemme naapurimaamme edustajien ihon alle siinä kuitenkin onnistumatta. Tämä kenties aiheutti lievää turhautumista ja turhaa suun soittoa. Yllätyksellisyys, joka on ollut aiemmissa turnauksissa Nikolain vahvin ase, puuttui lähes kokonaan. Pyrki hakemaan tehoja pelivälineitä vaihtelemalla. Hiipui turnauksen loppua kohden ja oli jopa viltissä loppupeleissä.

AGuru. Kaksikin eri alavartalovammaa haittasi turnauksen alussa, mutta riittävällä puudutuksella pystyi pelaamaan omalla tasollaan kunnes flunssa kaatoi miehen kesken turneen. Flunssan jälkeen pelituntuman hakeminen otti aikansa, mutta sen löydyttyä pystyi taas juhamattiaaltosmaisiin oivalluksiin. Tasaisuus ei ole AGurun vahvuus. Pelin tason erot eri päivinä ovat liian suuret. Lienee mentaalipuolella paljonkin parannettavaa.

Kauko. Vahva alku kuten oli ennakkoonkin tiedossa. Sen jälkeen vaipui pienempään rooliin osin sairastelujen myötä. Haki itseään ollessaan muutaman pelin pois kokoonpanostakin ja löysi itsensä. Sen jälkeen omaa vahvaa peruspelaamista. Kokonaisuutena vahva suoritus ja pukukoppipelaajana aivan huippu. 

Direktoraatti kävin pitkän keskustelun turnauksen parhaan pelaajan valinnasta. Mentiin jopa äänestykseen asti jossa päädyttiin tasatulokseen Jarnan ja Matsin välillä. Direktoraatin puheenjohtajana toimineen veneeristen tautien erikoilääkäri Mis Zä Gir Ve Lee ratkaisi äänellään turnauksen parhaaksi pelaajaksi Matsin. Jarna taas palkittiin Most Valuable Playerin kullitetulla hierontasauvalla.

 

 

 

p

 

Nyt on tullut aika kirjoittaa vähän syvällisempiä. Matkaseuruettani olen kaikella rakkaudella jo kommentoinut, on aika avata omaa sisimpääni. Yritän tähän tallentaa mitä näen, kuulen, tunnen ja ajattelen. 

Istun Sherwood Residencin uima-altaalla lauantaina aamukymmeneltä, Spotify soittaa hyvää musiikkia, aurinko paistaa, Matsin ja Jarnan miesvartatot tarjoavat silmänruokaa ja olo on ihan hyvä, vaikka eilen olikin matkaseurueemme pikkujoulut.

Oli muuten hurjat pirskeet. Tuore viiskymppinen tarjosi kaiken juhlapaikassamme Italiani's Pizzassa. Minun oli siis helppo valita menusta mitä otan. Otin luonnollisesti paikan kalleimman pizzan. Puolustuksekseni sanottakoon, että niin ottivat 3 muutakin seurueemme jäsentä. Samoin innostuin juomaan jopa 2 olutta ja 2 siideriä Matsin piikkiin, olihan se häneltä pois vaikkei minulle niin maistunutkaan. Ravintolan pitäjä sanoi, ettei tässä kyseisessä ravintolassa saa vielä teräviä, mutta hänen valmistumassa olevassa uudessa ravintolassa tulee saamaan. Eli Matsin 60:siä juhlittaessa otankin sitten whiskey on the rocks. Mats oli sonnustautunut meidän hänelle lahjaksi ostamaamme paitaan, saattoi sillä olla shortsitkin, ainakin alkuillasta. (Sorry J., tiedäthän sie). Paita oli tarkoitettu hänelle lähinnä työkäyttöön, mutta olihan se kyllä juhlapaitanakin asianmukainen. Pikkujoulut jatkuivat niin, että iltayhdeksältä puolet ryhmästä eli Nikolai, Kauko ja Miksu lähtivät hotellille nukkumaan. Me Jarnan ja Matsin kanssa jäimme tepsuttelemaan pitkin Saigonin syntisiä katuja. Ajauduimme sellaisille kulmille, jossa ei saanut juomaa. Ajatelkaa tropiikin yössä, 9 miljoonan ihmisen Saigonissa onnistuimme löytämään alueen mistä ei saa olutta, eikä oikein mitään muutakaan juotavaksi kelpaavaa. Puolen yön aikaan oli kyllä mm. eletroniikka- ja erilaiset lihakaupat auki, mutta juotavaa ei saatu. Hämmästyttävää, mutta totta. Lopulta suut kuivina tulimme taksilla hotellille joskus yhden tienoissa paidat ja housut märkinä hiestä. (J. Oli sillä Matsilla shortsitkin jalassa koko illan, juksasin vähän). Olipahan taas pikkujoulut!

Veljien virpominen saa tällä kertaa jäädä. Kerron sen sijaan itsestäni ja voin ajoittain sortua jukkaperonmaalaiseen ajatustenvirtaan. Olen elämäntaparemonttien erikoismies. Lukemattomia remontteja on jäänyt puolitiehen. Syytä olisi jotain saada maaliinkiin asti, jos meinaan tätä matkailua vielä vuosikymmeniä jatkaa. Matkailu ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen on minulle hyvinkin iso osa elämää. Jopa siinä määrin, että entinen vaimoni oli vähän eri kulttuurista; eestiläinen inkerinsuomalainen, nykyinen puolisoni ja loppuelämäni rakkauden kohde vähän enemmän eri kulttuurista; armenialainen ja nuoruuden kihlattunikin oli syntyperältään savolainen. On sitä maailmankatsomusta tullut laajennettua ihan siis kotioloissakin. Matkailua olen harrastanut teinipojan Amerikan kesästä lähtien ja kokemuksia on kertynyt aika lailla. Täällä maailmalla ollessa huomaa sen, miten hyvä meidän Suomemme on. Koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, yleinen turvallisuus, siisteys etc. etc. ovat asioita, joita moni Perähikiällä asuva peräkammarin poika ei osaa arvostaa. Meillä valitetaan aika pienistä asioista. Esimerkkinä täällä muutama jututtamani työntekijät tekee 10 päivää 12-tunnin työvuoroja ja sitten on taas yksi kokonainen vapaapäivä. Kuukaudessa vapaapäiviä kertyy 4 kappaletta. Täällä ei juurikaan ole sosiaaliturvaa. Lapset huolehtivat ikääntyneistä vanhemmistaan, suku hoitaa sairaat ja maksaa hoidot jos rahaa on. Ellei rahaa ole, ei sairaita hoideta. Koulutus on maksullista, mikä edesauttaa elintasoerojen kasvua ja jatkumista. Rikkaat ovat koulutettuja ja rikastuvat, köyhät eivät saa edes minimaalista koulutusta ja köyhtyvät entisestään.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta ihmiset vaikuttavat melko onnellisilta täällä. He jaksavat hymyillä ja auttaa meitä gringoja usein ilman pyyteitä tai taka-ajatuksia. Rikollisuutta emme ole kohdanneet eikä meitä ole juurikaan yritetty huijata näillä Vietnamin reissuillamme. Vietnam ei mielestäni ole mikään perhematkakohde, johtuen mm. hirveästä liikenteestä ja aika kehittymättömästä hygienian tasosta. Pariskunnille ja meidänlaisillemme poikaporukoille tämä sen sijaan on oivallinen matkakohde. Turismi ei ole vielä pilannut Vietnamia, kuten olen huomannut käyneen esim. Intian Goassa ja Thaimaan Krabilla. Täällä gringoja arvostetaan ja autetaan jos tarvetta on.

Taas lähti ajatus laukalle. Ravimiehen pahin painajainen. Itsestänihän miun oli tarkoitus kirjoitella. Spotify soittaakin just Animalsin biisiä "Don't Let Me Be Misunderstood". Sattuipas mukavasti, olen nimittäin paitsi elämäntaparemonttien myös väärinymmärrysten erikoismies. "But I'm just a soul whose intensions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood". Tarkoitukseni on usein hyvä ja haluan tuottaa hyvää mieltä ympärilleni, mutta aika usein onnistun esittämään asian niin, että tulen väärinymmärretyksi. Sitä ei voi kutsua Agurun lahjaksi, se on AGurun ominaisuus. Saada ihmiset aina ymmärtämään väärin.

Hei, eiköhän tässä tullut jo jaetuksi tätä todella outoa ajatuksenvirtaani ja saatu teidät molemmat lukijani ymmärtämään minut väärin. Lähdenkin tästä tuohon altaaseen polskimaan.

Nyt kun flunssani takia jäi ainakin yksi päivitys blogiini tekemättä niin on syntynyt niin runsaasti patoutunutta kysyntää ja myöskin minulle patoutunutta tarjontaa, että raapaisen tähän välitilinpäätöksen matkastamme tai lähinnä matkakumppaneistani. Ennen kuin luette tätä pidemmälle niin muistakaa, että kieroutuneessa mielessäni osoitan välittäväni jostakusta naljailemalla hänelle. Pääosin naamatuttuni sen kestävät kun minut tuntevat ja jos eivät kuittailua kestä niin se on sitten heidän ongelmansa. Jos taas jompikumpi teistä blogini sauraajista myötäpahoittaa mielensä niin siitä siitä vaan. Teillä on siihen oikeus.

Tietysti kun pari viikkoa ollaan melko tiiviisti yhdessä alkaa jotkut piirteet korostua eri ihmisissä ja jotkut asiat voivat alkaa jopa ärsyttää. Itse en ainakaan jaksa olla koko aikaa porukan mukana ja tarvitsen välillä omaa aikaa jota otan kulkemalla välilllä omia polkujani. Me olemme pyrkineet käymään illalla syömässä koko porukalla, mutta muuten tapahtuu irtiottoja ja hajontaa kuten pyöräilyn Ranskan ympäriajossa. 

Matsia lainaten "Kyllä se nyt virpoo" . Virvonta alkakoon.

Miksu tuo mehtämies vailla vertaa. En ymmärrä metsästyksestä enempää kuin sika satelliitista, mutta kai sielläkin jotenkin ne omat metsästysalueet merkitään. Miksu tekee sen varmaankin virtsaamalla joka toisen männyn juurelle. Sillä pojalla sitä pissiä riittää. Miehellä on rakko kuin pienellä prinsessalla. Kyllä tuohon ruhoon nyt isompikin rakko mahtuisi. Täällä kun matkanjohtajina toimivien pihkaniskojen Jarnan ja Matsin johdolla kävellään mittaamattomia matkoja lähelläkin olevaan kohteeseen niin jos jollain ei ole jano, niin Miksulla on ainakin pissahätä vartin välein. Siinä ei hirveästi matka joudu. Viime yönä klo 00:58 kuulin Miksun suusta lauseen joka minua syvästi järkytti ja huolestutti: "Miulle ei olut enää maistu".  Tosin Miksu jatkoi huomattuaan hätääntyneen ilmeeni: "Huomenna tilanne voi olla toinen". Nukuin huonosti koko yön miettiessäni että mikä "poikaani" vaivaa. Aamulla lähdimme Matsin, Jarnan ja Kaukon kanssa etsimään aamupalaa ja jätimme Pikku-Nikolain GT:n kera vahtimaan nukkuvaa Miksua ja tarkkailemaan tämän tilaa. Helpotus oli suuri kun whatsappiin tärähti klo 9:53 Miksulta viesti: "Otan oluen". Miksu-poika se jaksaa ostaa tuliaisia. Aiemmilla matkoillamme on aina ollut vaikeuksia viimeisenä päivänä saada Miksun ostamat tuliaiset mahtumaan matkalaukkuun. Nyt epäilen, että tarvitsemme jo merikontin. Tein myös havainnon, että ellei Miksu osta jotain jostain rihkamakojusta, ottaa hän ainakin kuvan siitä. Saattaa olla, että Hanhijärvellä on kohta joka torpassa Vietnamin lippu, viiri, jääkaappimagneetti, tähtipaitainen tai -lippiksinen isäntä tms. 

Veljestäni Kaukosta on hankalampi saada juttua aikaiseksi kuin muista. Kauko veti odotusten mukaisesti alkureissusta "löysät pois" ja saavutti muutamana iltana mäkihyppyasennon. Silloinhan Kauko on lievässä noin 42 asteen etunojassa kuten mäkihyppääjät ilmalentonsa aikana. Olennaisena osana mäkihyppyasentoon kuuluu myös tasainen noin puoli vuorokautta kestävä hikottelu. Lievää toistelua Kaukon tarinoinnissa myös tuolloin esiintyy, kolmeenkin kertaan saattaa Kauko kertoa saman jutun. Tunnin sisällä. Sittemmin Kauko on ottanut  aika lailla lievemmin keskittyen pitkiin kävelylenkkeihin ja Vietnamin ihmeellisyyksien tutkailuun. Loistava tilannetaju ja -komiikka ovat Kaukon vahvinta-alaa, ja hän on saanut ryhmässämme monet naurunpyrskähdykset aikaiseksi. 

Pikku Nikolai on edelleen yllättänyt minut. Nikolaillahan on pidempi massakausi takana ja hän alkaa siirtyä meidän tosimiesten painoluokkaan. Lihavat on lepposia on sanonta, joka taitaa kuitenkin pitää paikkansa. Päätänkin tästä edespäin jättää Pikku-sanan pois Nikolaista puhuessani. Ennenhän Nikolai teki aina päinvastoin kuin muut. Jos muut kääntyivät risteyksestä vasemmalla niin Nikolai meni oikealle. Jos muut menivät katsomaan jotain nähtävyyttä tänään niin Nikolai meni huomenna. Tällä kertaa Nikolai on ollut hyvinkin samanhenkin muiden kanssa. Tietysti jos muut neljä veljeäni ottavat pit stopilla Saigon beer:in niin Nikolai ottaa Tigerin ja seuraavalla pit stopilla päinvastoin. Yllättäen emme vielä ole olleet Nikolain kanssa eri mieltä mistään tällä reissulla. Hienoa. Kiitos Nikolai.

Ja sitten alkaa virpominen oikein isolla kädellä. Matkanjohtajamme Jarna ja Mats, joista Jarna tekee työt ja herraksi heittäytynyt Mats kerää kunnian jos kunniaa joskus olisi tarjolla. Aloitetaanpa suunnistuksesta. Herrat päättävät kohteen mihin mennään, mutta kummallakaan ei ole gps-sovellusta käytössään puhelimessaan. Jarna tosin tarvitsisi vähintään 48 tuuman laajakuvanäytön puhelimeensa, jotta näkisi karttasovelluksesta jotain. Hänen kun ei kuulemma tarvitse käyttää silmälaseja. Veljet suunnistavat mutulla. Minulla on sovellus puhelimessani ja tepsutellessani porukan hännillä olen tehnyt empiiristä havainnointia, että kilometrin matkaan kävellään keskimäärin noin 3 kilometriä. Ketun lenkkejä tehdään ihan 200 metrin matkoillakin vähintään se puolikilometriä. Meitä jatkuvasti tarkkailevat Vietnamin valtiollisen polisiin agentit ovat aivan tuskissaan yrittäessään kestää perässämme ja yrittäessään ymmärtää mitä nuo kovaääniset Pohjolan miehet oikein täällä tekevät. 

Säästäväisyys on hyve, mutta nuukuus on sairaus. Olen tehnyt havaintoja kun meidän matkanjohtajamme valitsevat illaksi meille ravintolaa, jossa nauttia illallinen. Kriteerinä on korostunut hinta ehkä vähän liiaksi ja rahanarvo on ehkäpä vähän hämärtynyt. Ravintola jossa saa annoksen 130 000 dongilla on selkeästi matkanjohtajiemme mieleen enemmän kuin rafla jossa annos maksaakin 160 000 dongia. 200 000 dongin annoksia tarjoavat ravintolat ovat muka aivan liian kalliita meille. Kerrottakoon em. summien arvot euroina; 130 000 dongia = 5,07 Eur, 160 000 dongia = 6,24 Eur ja 200 000 dongia = 7,80 Eur. Eli 2 Eur 73 centtiä erottaa meille sopivan paikan liian kalliista ökyravintolasta. Pienet on marginaalit. Toinen asia missä säästetään on taksilla ajamisen välttäminen. Ymmärtäisin jos haluttaisiin katsella maisemia rauhassa kävellen, mutta kun on kyseessä syömään meneminen illan pimeydessä pääosin tutuissa maisemissa niin en ihan täysin ymmärrä. Kiva se on sitten kävellä 4 kilometriä 1,5 kilometrin päässä olevaan ravintolaan ja nauttia ravintolaillasta paita joko hiestä tai sadevedestä märkänä jäniksen kokoinen vaahtopallo nivusissa. No säästetäänpä näin toimien taksiraha, joka olisi jotain 38 centtiä per ukko. 

Virvottu on kaikella rakkaudella ja nyt lähdetään tepsuttelemaan kohti Baba's Kitchen Restaurantia. Kartan mukaan matkaa on 2,2 kilometriä. Ennakoitu kävelymäärä noin 6 kilometriä ja pit stoppeineen matka-aika noin 1,5 tuntia. Mutta siellä minua sitten odottaa 5,07 Euroa maksava Tandoori Chicken saapuessamme perille puoli tuntia ennen ravintolan sulkemisaikaa.

Rakkaat molemmat lukijani. Minulla on suureksi iloksenne ilmoitettava, että reissumme on jatkunut voimakkaan matalapaineen alla viime päivät. Kai se teitä edes hitusen lohduttaa? Aurinko ei paistanut Vung Taussa juuri ollenkaan niinä viitenä päivänä, jotka siellä aurinkolomaa vietimme. Tänään palasimme Saigoniin ja hetken jo matkalla näytti, että pilvipeite hajoaa, mutta juuri nyt täällä Saigonissa tulee vettä taivaalta kuin Esterin... Omalta kohdaltani Vung Tau meni ihan vungtauksi. Piteli pientä kuumetta lauantaista maanantaihin, mutta ulkoisesti ottamani eteeriset öljyt ja sisäisesti nautitut yrttihoidot tehosivat kuten myös ehkä apteekin tätiltä saamani pillerit ja nyt alan tuntea itseni taas terveeksi ja elinvoimaiseksi. On se meikäläisen tuuria, että kolmisen vuotta olen ollut ilman minkäänlaisia flunssia kotimaassa, mutta kun tänne tulen lomalle niin heti iskee rölli. Samoin kävi viime reissulla, jolloin pelkäsin jo että pääsenkö lentämään kotomaahan ollenkaan. Nyt ei uskaltanut sitä k:lla alkavaa sairautta sanoa ääneen missään, koska täällä on tiukat määräykset, että turistin pitää heti flunssaoireiden ilmentyessä ilmoittautua viranomaisille. Nehän olisivat laittaneet minut johonkin Vietkongin vanhaan luolaan muutamaksi kuukaudeksi karanteeniin. 

Veljet heittivät kävelylenkkejä kuin Valentin Kononen aikoinaan minun huilaillessa hotellilla. Jonneille tiedoksi, että Vallu Kononen oli kävelyn maailmanmestari silloin kun minulla oli vielä päälaella hiuksia. Vuoden -94 Helsingin EM-kisoissa kaikkien suomalaisten takaraivoon piirtyivät kuvat, joissa Vallu taisteli oksennellen seitsemäntenä maaliin, vaikka nesteet eivät imeytyneet. Sitä vastoin meidän pojille nesteet tuntuvat imeytyvän ihan hyvin edelleen, joskin huomattavasti heikommin kuin matkan alkuvaiheessa. Nyt on menossa se keskivälin voimainkeruuvaihe, jolloin ryhmä paneutuu seslonkiin yöpuulle jo viimeistään iltakymmeneltä. Kohta aletaan taas kaataa ja uskon että jää kymppiuutiset illalla hotellilla näkemättä. Tai ainakin toivon. Muistanpa ekan Vietnamin reissun kun lähdettiin viettämään railakasta viimeistä iltaa Saigonin yöhön; Pizza Huttiin pizzalle ja lämpimälle kaljalle, hetki polskintaa pallomeressä ja hotellille yhdeksältä nukkumaan. Voi pojat se oli aikaa se!  Onneksi Qatarin vekkulit kisa-isännät kielsivät futiksen MM-kisoissa kaljan juonnin. Ehdin jo pelätä loppuuko täältä piva, mutta rahtikoneellinen Budweiseria on kuulemma tulossa hätäapuna Qatarista Vietnamiin ihan lähitunteina. 

Vaikka tauti pitikin minut päivisin pääasiassa hotellilla raahauduin veljien kiusaksi joka ilta päivällisille mukaan. Enempää en tähän viitsi kertoa seurueen päättävien elinten ravintolavalinnoista kuin ravintoloiden nimet: torstaina siis Luca Pizza & Italian Restaurant, perjantaina joku tilapäinen mielenhäiriö ja Benaras Masala Bay (intialainen), lauantaina David Pizzeria, sunnuntaina OMG - Oh My God Pizza ja maanantaina Lucan pizzapaikka uudelleen. Itse otin pizzaa Davidissa, jossa pizzan syönti on tullut jo minullekin traditioksi. Muissa paikoissa löysin jotain muuta syötävää kuin pizzaa itselleni. Veljet eivät löytäneet. Päivälliskeskutelut ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta myöskin aika ennakoitavia. "Tää menee miun listalla tän reissun puoliväliin, ehkä jopa kuudenneksi paras pizza." "Mikä siul on? Tuo on varmaan hyvä, mutta liian vähän oliiveja. Täytyy huomenna kokeilla tuota". Tietenkin kävellessämme iltaisin pitkin Vung Taun katuja pidimme aika ajoin pakollisia pit stoppeja ja isuimme matalilla muovituoleilla joiden irroittaminen meikäläisen ahterista oli aina oma projektinsa. Niiden katuruokaloiden menuita selaillessa tuli vastaan vähän eksoottisempia ruokia kuten kilpikonnamuhennosta sammakoiden kera. Jäi tällä kertaa maistamatta.

Alan epäillä, että tätä blogia luetaan kuitenkin muuallakin kuin salaa teidän kahden kännyköistä. Perjantai-iltapäivänä kun olin laittanut edellisen blogin päivityksen eetteriin muutamaa tuntia aiemmin ja olin vielä suht'koht terveen kirjoissa, menimme erääseen kanaravintolaan lounaalle. Tarjoilijatyttö juoksi ovelle vastaan, pysäytti meidät ja alkoi kuumeisesti kirjoittaa jotain google-kääntäjäänsä. Hetket tuskailtuaan kääntäjänsä kanssa tyttö sai lauseensa valmiiksi ja esitteli sitä meille. "We have not beer here" luki tytön puhelimessa. Eikä meistä kukaan ollut puhunut oluesta mitään. Tytön suureksi hämmästykseksi silloinen 4 hengen seurueemme Jarna, Mats, Miksu ja mie menimme kuitenkin kyseiseen ravintolaan ja nautimme ihan ok lounaan. Mistä ne muka arveli, että meidän porukasta joku olisi olutta halunnut???

Matkoilta jää aina jotain ikimuistoisia hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Yksi sellainen oli kun kävimme perjantaina em. 4 hengen porukalla ensin syömässä vähän hienommassa intialaisessa ja sitten täräytettiin taksin virkaa tekevällä golf-kärryllä saunomaan erääseen "kylpylään" jonka olin etukäteen scoutannut. Veljet vähän empivät, että ei kai tämä vaan ole sellainen paikka, jossa haureutta harjoitetaan. Kerroin, että luottakaa ammattilaiseen. Minun hieronta-alan rutiini kyllä erottaa syntiset paikat normaaleista hierontapaikoista. No niin. Sisään laitokseen, jossa meidät ohjattiin kaikki samaan neljällä hierontapisteellä varustettuun huoneeseen ja käskettiin riisuutumaan. Veljet olivat tässä vaiheessa jo miltei paniikissa. Meille annettiin nenäliinan kokoiset pyyhkeet ja "saunashortsit", jotka ainakin miulle olivat mallia slim fit ja kohtalaisen tyköistuvat. Sitten marssittiin kuin köyhän talon porsaat 3 neliömetrin saunahuoneeseen housut ja sandaalit jalassa. Kenkiä ei saanut ottaa jostain syystä pois saunaan mennessä. Niinpä Birkenstockini ottivat kunnon 50 asteen löylyt. Saunamajuri olisi saanut laittaa kiukaan päälle vaikkapa 15 minuuttia aiemmin, mutta ihan lämmin tunnelma meillä veljillä oli istuessamme tappituntumalla löylyissä. Kesken löylyjen meille tuotiin lauteille teekupposet, jotka nautimme suuren hämästyksen vallassa. Kylpemisen loputtua ei meille tarjottukaan mahdollisuutta mennä suihkuun vaan hierojattaremme kuivasivat ihomme niillä nenäliinan kokoisilla pyyhkeillä. Tämän jälkeen siirryimme takaisin hierontahuoneeseen, jossa saimme hyvinkin vivahteikkaan hieronnan joka ukko. Koko kroppa käytiin läpi lukuunottamatta genitaalialueita. Turhaan veljet pelkäsivät. Oli päähierontaa, selkähierontaa, kuumakiviheirontaa, hierontaa jaloille ja jaloilla, jolloin hierojat jammailivat selkiemme päällä katossa olevasta tangosta tukea ottaen etc. Siinä rinnakkain maatessamme koin taas sellaista veljeyden tunnetta, joka ei tule unohtumaan koskaan. Jos meillä on työyhteisössä hauskaa ja hyvä henki, niin tällä työporukalla se oli viety astetta pidemmälle. Hierojattarilla oli äärimmäisen hauskaa keskenään ja työssä viihtyminen oli ensiluokkaista. Onneksi emme ymmärtäneet mitä he juttelivat. Todennäköisesti kehuivat meidän lihaksikkaita adonis-vartaloitamme. Olisi kiva päästä tuon työporukan pikkujouluhin. Ai mitäkö tuo 1,5 tunnin hoito maksoi? No, se oli 250 000 dongia eli melkein kympin. Toki annoimme hierojillemme hiukan tippiä hyvin tehdystä työstä.

Tästä golfkärrymatkasta ja saunareissustamme löytynee kuva- ja videomateriaalia hyvin varustelluista aikuisviihdekaupoista ja -sivustoilta.

Ja nyt mie meen saunaan. Pojat meni jo. Siis hotellin sauna tällä kertaa ilman hierontaa.