Rakkaat molemmat lukijani. Minulla on suureksi iloksenne ilmoitettava, että reissumme on jatkunut voimakkaan matalapaineen alla viime päivät. Kai se teitä edes hitusen lohduttaa? Aurinko ei paistanut Vung Taussa juuri ollenkaan niinä viitenä päivänä, jotka siellä aurinkolomaa vietimme. Tänään palasimme Saigoniin ja hetken jo matkalla näytti, että pilvipeite hajoaa, mutta juuri nyt täällä Saigonissa tulee vettä taivaalta kuin Esterin... Omalta kohdaltani Vung Tau meni ihan vungtauksi. Piteli pientä kuumetta lauantaista maanantaihin, mutta ulkoisesti ottamani eteeriset öljyt ja sisäisesti nautitut yrttihoidot tehosivat kuten myös ehkä apteekin tätiltä saamani pillerit ja nyt alan tuntea itseni taas terveeksi ja elinvoimaiseksi. On se meikäläisen tuuria, että kolmisen vuotta olen ollut ilman minkäänlaisia flunssia kotimaassa, mutta kun tänne tulen lomalle niin heti iskee rölli. Samoin kävi viime reissulla, jolloin pelkäsin jo että pääsenkö lentämään kotomaahan ollenkaan. Nyt ei uskaltanut sitä k:lla alkavaa sairautta sanoa ääneen missään, koska täällä on tiukat määräykset, että turistin pitää heti flunssaoireiden ilmentyessä ilmoittautua viranomaisille. Nehän olisivat laittaneet minut johonkin Vietkongin vanhaan luolaan muutamaksi kuukaudeksi karanteeniin. 

Veljet heittivät kävelylenkkejä kuin Valentin Kononen aikoinaan minun huilaillessa hotellilla. Jonneille tiedoksi, että Vallu Kononen oli kävelyn maailmanmestari silloin kun minulla oli vielä päälaella hiuksia. Vuoden -94 Helsingin EM-kisoissa kaikkien suomalaisten takaraivoon piirtyivät kuvat, joissa Vallu taisteli oksennellen seitsemäntenä maaliin, vaikka nesteet eivät imeytyneet. Sitä vastoin meidän pojille nesteet tuntuvat imeytyvän ihan hyvin edelleen, joskin huomattavasti heikommin kuin matkan alkuvaiheessa. Nyt on menossa se keskivälin voimainkeruuvaihe, jolloin ryhmä paneutuu seslonkiin yöpuulle jo viimeistään iltakymmeneltä. Kohta aletaan taas kaataa ja uskon että jää kymppiuutiset illalla hotellilla näkemättä. Tai ainakin toivon. Muistanpa ekan Vietnamin reissun kun lähdettiin viettämään railakasta viimeistä iltaa Saigonin yöhön; Pizza Huttiin pizzalle ja lämpimälle kaljalle, hetki polskintaa pallomeressä ja hotellille yhdeksältä nukkumaan. Voi pojat se oli aikaa se!  Onneksi Qatarin vekkulit kisa-isännät kielsivät futiksen MM-kisoissa kaljan juonnin. Ehdin jo pelätä loppuuko täältä piva, mutta rahtikoneellinen Budweiseria on kuulemma tulossa hätäapuna Qatarista Vietnamiin ihan lähitunteina. 

Vaikka tauti pitikin minut päivisin pääasiassa hotellilla raahauduin veljien kiusaksi joka ilta päivällisille mukaan. Enempää en tähän viitsi kertoa seurueen päättävien elinten ravintolavalinnoista kuin ravintoloiden nimet: torstaina siis Luca Pizza & Italian Restaurant, perjantaina joku tilapäinen mielenhäiriö ja Benaras Masala Bay (intialainen), lauantaina David Pizzeria, sunnuntaina OMG - Oh My God Pizza ja maanantaina Lucan pizzapaikka uudelleen. Itse otin pizzaa Davidissa, jossa pizzan syönti on tullut jo minullekin traditioksi. Muissa paikoissa löysin jotain muuta syötävää kuin pizzaa itselleni. Veljet eivät löytäneet. Päivälliskeskutelut ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta myöskin aika ennakoitavia. "Tää menee miun listalla tän reissun puoliväliin, ehkä jopa kuudenneksi paras pizza." "Mikä siul on? Tuo on varmaan hyvä, mutta liian vähän oliiveja. Täytyy huomenna kokeilla tuota". Tietenkin kävellessämme iltaisin pitkin Vung Taun katuja pidimme aika ajoin pakollisia pit stoppeja ja isuimme matalilla muovituoleilla joiden irroittaminen meikäläisen ahterista oli aina oma projektinsa. Niiden katuruokaloiden menuita selaillessa tuli vastaan vähän eksoottisempia ruokia kuten kilpikonnamuhennosta sammakoiden kera. Jäi tällä kertaa maistamatta.

Alan epäillä, että tätä blogia luetaan kuitenkin muuallakin kuin salaa teidän kahden kännyköistä. Perjantai-iltapäivänä kun olin laittanut edellisen blogin päivityksen eetteriin muutamaa tuntia aiemmin ja olin vielä suht'koht terveen kirjoissa, menimme erääseen kanaravintolaan lounaalle. Tarjoilijatyttö juoksi ovelle vastaan, pysäytti meidät ja alkoi kuumeisesti kirjoittaa jotain google-kääntäjäänsä. Hetket tuskailtuaan kääntäjänsä kanssa tyttö sai lauseensa valmiiksi ja esitteli sitä meille. "We have not beer here" luki tytön puhelimessa. Eikä meistä kukaan ollut puhunut oluesta mitään. Tytön suureksi hämmästykseksi silloinen 4 hengen seurueemme Jarna, Mats, Miksu ja mie menimme kuitenkin kyseiseen ravintolaan ja nautimme ihan ok lounaan. Mistä ne muka arveli, että meidän porukasta joku olisi olutta halunnut???

Matkoilta jää aina jotain ikimuistoisia hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Yksi sellainen oli kun kävimme perjantaina em. 4 hengen porukalla ensin syömässä vähän hienommassa intialaisessa ja sitten täräytettiin taksin virkaa tekevällä golf-kärryllä saunomaan erääseen "kylpylään" jonka olin etukäteen scoutannut. Veljet vähän empivät, että ei kai tämä vaan ole sellainen paikka, jossa haureutta harjoitetaan. Kerroin, että luottakaa ammattilaiseen. Minun hieronta-alan rutiini kyllä erottaa syntiset paikat normaaleista hierontapaikoista. No niin. Sisään laitokseen, jossa meidät ohjattiin kaikki samaan neljällä hierontapisteellä varustettuun huoneeseen ja käskettiin riisuutumaan. Veljet olivat tässä vaiheessa jo miltei paniikissa. Meille annettiin nenäliinan kokoiset pyyhkeet ja "saunashortsit", jotka ainakin miulle olivat mallia slim fit ja kohtalaisen tyköistuvat. Sitten marssittiin kuin köyhän talon porsaat 3 neliömetrin saunahuoneeseen housut ja sandaalit jalassa. Kenkiä ei saanut ottaa jostain syystä pois saunaan mennessä. Niinpä Birkenstockini ottivat kunnon 50 asteen löylyt. Saunamajuri olisi saanut laittaa kiukaan päälle vaikkapa 15 minuuttia aiemmin, mutta ihan lämmin tunnelma meillä veljillä oli istuessamme tappituntumalla löylyissä. Kesken löylyjen meille tuotiin lauteille teekupposet, jotka nautimme suuren hämästyksen vallassa. Kylpemisen loputtua ei meille tarjottukaan mahdollisuutta mennä suihkuun vaan hierojattaremme kuivasivat ihomme niillä nenäliinan kokoisilla pyyhkeillä. Tämän jälkeen siirryimme takaisin hierontahuoneeseen, jossa saimme hyvinkin vivahteikkaan hieronnan joka ukko. Koko kroppa käytiin läpi lukuunottamatta genitaalialueita. Turhaan veljet pelkäsivät. Oli päähierontaa, selkähierontaa, kuumakiviheirontaa, hierontaa jaloille ja jaloilla, jolloin hierojat jammailivat selkiemme päällä katossa olevasta tangosta tukea ottaen etc. Siinä rinnakkain maatessamme koin taas sellaista veljeyden tunnetta, joka ei tule unohtumaan koskaan. Jos meillä on työyhteisössä hauskaa ja hyvä henki, niin tällä työporukalla se oli viety astetta pidemmälle. Hierojattarilla oli äärimmäisen hauskaa keskenään ja työssä viihtyminen oli ensiluokkaista. Onneksi emme ymmärtäneet mitä he juttelivat. Todennäköisesti kehuivat meidän lihaksikkaita adonis-vartaloitamme. Olisi kiva päästä tuon työporukan pikkujouluhin. Ai mitäkö tuo 1,5 tunnin hoito maksoi? No, se oli 250 000 dongia eli melkein kympin. Toki annoimme hierojillemme hiukan tippiä hyvin tehdystä työstä.

Tästä golfkärrymatkasta ja saunareissustamme löytynee kuva- ja videomateriaalia hyvin varustelluista aikuisviihdekaupoista ja -sivustoilta.

Ja nyt mie meen saunaan. Pojat meni jo. Siis hotellin sauna tällä kertaa ilman hierontaa.