Nyt ollaan pari päivää vietetty Saigonin sykkeessä ja on aikaa hiukan pysähtyä miettimään miten reissun alku on sujunut. Lennot Turkin pojan pannuilla eivät olleetkaan ihan niin traumaattisia kuin etukäteen pelkäsin. Venäläisyysaste Istanbul-Saigon välillä jäi yllättävän matalaksi ja muutenkin matka sujui ongelmitta. Kestihän matkustamisemme kotoa hotellille reilun vuorokauden, mutta aika helposti se tällä kertaa meni. Seurua Nikolaita lukuunottamatta sai nukuttua 10-tuntisen siirtymän Istanbulista Saigoniin melko tehokkaasti. 

Näin ollen saapuessamme hotellille n. 19 paikallista aikaa oli ukoissa virtaa kuin nuoressa sonnilaumassa lähtiessämme suurkaupungin sykkeeseen. Pikku-Nikolai tosin oli väsynyt kuin vanha lehmä. Ensimmäisen illan/yön riennoista Nikolai lähtikin hyvin pian hotellille huilimaan. Jarnakin alkoi väsyä ajoissa ja jätti hyvässä vauhdissa olleen muun seurueen neljästään suurkaupungin yöhön. Me muut; Kauko, Mats, Miksu ja mie jatkoimme riekkumista pikkutunneille asti. 

Kolmelta pääsin nukkumaan ja ajattelin, että nyt nukutaan univelat pois. Aamulla seitsemältä herätessani huomasin, että maksamatta jäi nekin velkani. No, neljä tuntia tehokasta unta riittää kokeneelle matkamiehelle. Aiemmilla reissuilla hyväksi osoittautunut hotellin aamupala oli muuttunut huonoksi ja kalliiksi. Eli aika huono alku ensimmäiselle kokonaiselle päivälle Saigonissa. 

Eilisen tiistaipäivän olimme etukäteen suunnitelleet olevan Matsin 50-vuotissyntymäpäivän juhlistamispäivä. Olimme etukäteen tilanneet hänelle lahjaksi paidan, joka korostaa hänen maskuliinisuuttaan ja korkeaa asemaansa yhteiskunnassa. Paidassa on printattuna kaksi kohtalaisen kehittynyttä hauista ja välissä tullin sinisellä sana "TULLINEUVOS". Koin melkoisia paineita miettiessäni millaisen puheen pidän tuoreelle viiskymppiselle. Tunti ennen juhlallisuuksien alkua koin suihkussa ollessani pesemässä jumalaista miesvartaloani herätyksen ja sain avun. En tällä kertaa Jeesukselta, mutta toiselta j:llä alkavalta, Juicelta.

Juicehan riimittelee Jyrky Boy -biisissään mm. seuraavaa: "Me ennen kimpassa kuljettiin mutta sinä pääsit parempaan kyytiin sinä lähdit ja unohdit minut kokonaan". Jokunen aika sitten Mats jätti ratkiriemukkaan työyhteisömme ja lähti raketin lailla etenemään urallaan ja luonnollisesti myös yhteiskuntaluokassa alemmasta keskiluokasta kovin korkealle ylempään keskiluokkaan. Juicen sanoin: "Sitten minäkin rupesin rokkaamaan sitä sinä et huomannut lainkaan, sinä diggailit muita ja minua et ollenkaan. Kun en suostunut sinulle pokkaamaan minkä kirouksen niskaani sainkaan sinä minua herjaat ja sinun uudet kaverit mua pitää pilkkanaan". Olemmehan me Matsin kanssa edelleen ns. naamatuttuja, mutta hänellä taitaa olla ne oikeat kaverit siellä Pasilassa.

Mats yritti vaipua meidän tasollemme ja oli olevinaan otettu lahjastamme sekä puheestani, mutta todennäköisesti hän kaipasi Pasilan kavereitaan ja shampanjan huuruisia iltoja heidän kanssaan kaviaaria ruokalusikalla mässyttäen.

Tuosta tulikin mieleeni tähänastisen reissumme ruokailut. Kun aika menee mm. lukuisiin pit stoppeihin mennessämme ruokailemaan, joudumme tyytymään niihin ruokaravintoloihin, joissa on enää palvelua iltakymmenen jälkeen. Ja niitä on vähemmän ja ne ovat mitä ovat. Ekana iltana söimme ravintolassa, jonka ruokailuvälinevalikoimaan eivät kuuluneet veitsi ja haarukka. Me veljeni Kaukon kanssa tilasimme jotain minkä piti olla porsasta. Käsittääkseni söimme sormin ja lusikalla jotain jossa oli ainakin mustekalaa, porsasta en havainnut lautasella, vaikkakin pöydässämme niitä istui kuusi kappaletta. Toisen illan ravintolaksemme matkanjohtajamme valitsivat paikan jossa olikin muutama haarukka, muttei veitsiä. Tarjoiljoiden ulkoiset avut olivat kyllä ensiluokkaiset ja hyvin esillä, siitä pisteet matkanjohtajille. Ruokalistalta löytyi mm. vuohen penistä, jota mainostettiin terveysvaikutuksiltaan erinomaiseksi. Sen tarkemmin ei kerrottu mihin terveyteen se vaikuttaa. En uskaltanut kokeilla vuohen penistä, jospa se olisikin vaikka vaikuttanut vanhan miehen libidoon. Sitten olisimme olleet suoraan sanottuna kusessa. Tilasin nautaa, jonka tarjoilija ystävällisesti paistoi pöydässä minulle. Luulin tilanneeni siihen myös jotain, mutta erehdyin. Aika monelta seurueestamme näytti jääneen ruokaa reilusti lautaselle ja luulen ettei se johtunut annoksien suuruudesta. Entisenä matkanjohtajana olen hiukan scoutannut ravintoloita etukäteen, mutta olen nyt antanut uuden yrittäjäparin hoitaa nyt hommat ja nauttia siitä mitä on tällaista ryhmää johtaa.

Ravintolaillallisen jälkeen lähdimme lukuisien pit stoppien kautta kulkemaan kohti hotelliamme nälän kurniessa vatsassani. Veljet saivat energiaa oluesta, mutta miulla oli jo päivän olutkiintiö täynnä ja kaipasin ruokaa. Ryhmämme hajaantui ja jatkoimme Jarnan ja Matsin kanssa jonkunlaisen pikaruokapaikan etsintää. Kello oli sen verran, ettei mikään ollut enää auki. Jostain alkoi kuulua jonkunlaisen diskon jytke. Vanha ruotsalaismaalivahti oli heti valppaana ja suuntasi määrätietoisesti askeleensa kohti jytkettä. Jarnallakin alkoivat jo kädet hytkyä, minkä olen huomannut olevan merkkinä siitä, ettei nyt enää järkipuhe auta. Minun ei tarvinnut sekunnin murto-osaakaan miettiä menenkö tuonne yökerhoon vai en. Jatkoin matkaani hotellille kurnivin vatsoin. Ilmoitin veljille, että tästä illasta eteenpäin ruokailen itse valitsemissani paikoissa itse valitsemaani aikaan. Päästyäni hotellille alkoi whatsapp laulaa. Veljet laittoivat videoita yökerhosta. Huomioni kiintyi siihen, ettei videoissa juurikaan näkynyt naisia. Vähäpukeisia miehiä kylläkin. Myös muu seurue oli veljien kutsusta pistäytynyt ko. yökerhoissa. Miksun tuomio tänä aamuna oli tyly: "Ilmiselvä homodisko". Matsin tutka oli taas toiminut.

Olen kärsinyt koko elämäni hiiri- ja rottafobiasta. Hypin seinille nähdessäni muutaman sentin pituisen hiirulaisen. En tiedä onko täällä Saigonissa nyt erityisen paha rottaongelma, mutta en muista edellisinä reissuina nähneeni näin paljon rottia täällä kaduilla. Illan pimetessä isoja rottia vilistää pitkin jalkakäytäviä ja ainakin mie todellakin olen ongelmissa. Hypin, pompin ja spurttailen. Jos painoni putoaa tällä vauhdilla ja rottapelkoni jatkuu samanlaisena voi olla, että toisella lomaviikolla nousen jo lentoon. 

Tuo rahan arvo ulkomailla aiheuttaa aina joillekin ongelmia. Yhdellä eurolla saa 25 000 Vietnamin dongia. Neljällä kympillä pääsee siis miljonääriksi täällä. Rahaan suhtautuminen seurueessamme on erilaista tilanteista ja henkilöistä riippuen. Yhdellä jäsenellämme joka ei käytä lompakkoa vaan tykkää pidellä rahat nipuissa shortsien taskuissa oli jonkun aikaa 10 miljoonaa (n. 400 Eur) teillä tietymättömillä. Ei hän siitä ollut juuri millänsäkään, kulutustappioita. Yllättäen jostain shortsien sivutaskusta sitten löytyi 10 miljoonan nippu seteleitä. Onneksi löytyi. Sitten vastaavasti ravintolassa 6 hengen seurueemme arpoo ja käy kovaäänistä väittelyä annammeko 10 000 dongia vai 20 000 dongia tippiä. Siis 40 centtiä vai 80 centtiä. Itse yritän aina antaa sen 5-10 % laskun loppusummasta tippiä riippuen palvelun laadusta. Täällä ihmiset palkat ovat aika onnettomat ja tulonmuodostus tulee aika pitkälti tipeistä. 

Huomenna meillä on parin tunnin siirtymä Vung Tauhun. Siellä on elämä vähemmän hektistä kuin täällä Saigonissa ja lepo tekee varmasti hyvää meille kaikille.