Nyt on tullut aika kirjoittaa vähän syvällisempiä. Matkaseuruettani olen kaikella rakkaudella jo kommentoinut, on aika avata omaa sisimpääni. Yritän tähän tallentaa mitä näen, kuulen, tunnen ja ajattelen. 

Istun Sherwood Residencin uima-altaalla lauantaina aamukymmeneltä, Spotify soittaa hyvää musiikkia, aurinko paistaa, Matsin ja Jarnan miesvartatot tarjoavat silmänruokaa ja olo on ihan hyvä, vaikka eilen olikin matkaseurueemme pikkujoulut.

Oli muuten hurjat pirskeet. Tuore viiskymppinen tarjosi kaiken juhlapaikassamme Italiani's Pizzassa. Minun oli siis helppo valita menusta mitä otan. Otin luonnollisesti paikan kalleimman pizzan. Puolustuksekseni sanottakoon, että niin ottivat 3 muutakin seurueemme jäsentä. Samoin innostuin juomaan jopa 2 olutta ja 2 siideriä Matsin piikkiin, olihan se häneltä pois vaikkei minulle niin maistunutkaan. Ravintolan pitäjä sanoi, ettei tässä kyseisessä ravintolassa saa vielä teräviä, mutta hänen valmistumassa olevassa uudessa ravintolassa tulee saamaan. Eli Matsin 60:siä juhlittaessa otankin sitten whiskey on the rocks. Mats oli sonnustautunut meidän hänelle lahjaksi ostamaamme paitaan, saattoi sillä olla shortsitkin, ainakin alkuillasta. (Sorry J., tiedäthän sie). Paita oli tarkoitettu hänelle lähinnä työkäyttöön, mutta olihan se kyllä juhlapaitanakin asianmukainen. Pikkujoulut jatkuivat niin, että iltayhdeksältä puolet ryhmästä eli Nikolai, Kauko ja Miksu lähtivät hotellille nukkumaan. Me Jarnan ja Matsin kanssa jäimme tepsuttelemaan pitkin Saigonin syntisiä katuja. Ajauduimme sellaisille kulmille, jossa ei saanut juomaa. Ajatelkaa tropiikin yössä, 9 miljoonan ihmisen Saigonissa onnistuimme löytämään alueen mistä ei saa olutta, eikä oikein mitään muutakaan juotavaksi kelpaavaa. Puolen yön aikaan oli kyllä mm. eletroniikka- ja erilaiset lihakaupat auki, mutta juotavaa ei saatu. Hämmästyttävää, mutta totta. Lopulta suut kuivina tulimme taksilla hotellille joskus yhden tienoissa paidat ja housut märkinä hiestä. (J. Oli sillä Matsilla shortsitkin jalassa koko illan, juksasin vähän). Olipahan taas pikkujoulut!

Veljien virpominen saa tällä kertaa jäädä. Kerron sen sijaan itsestäni ja voin ajoittain sortua jukkaperonmaalaiseen ajatustenvirtaan. Olen elämäntaparemonttien erikoismies. Lukemattomia remontteja on jäänyt puolitiehen. Syytä olisi jotain saada maaliinkiin asti, jos meinaan tätä matkailua vielä vuosikymmeniä jatkaa. Matkailu ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen on minulle hyvinkin iso osa elämää. Jopa siinä määrin, että entinen vaimoni oli vähän eri kulttuurista; eestiläinen inkerinsuomalainen, nykyinen puolisoni ja loppuelämäni rakkauden kohde vähän enemmän eri kulttuurista; armenialainen ja nuoruuden kihlattunikin oli syntyperältään savolainen. On sitä maailmankatsomusta tullut laajennettua ihan siis kotioloissakin. Matkailua olen harrastanut teinipojan Amerikan kesästä lähtien ja kokemuksia on kertynyt aika lailla. Täällä maailmalla ollessa huomaa sen, miten hyvä meidän Suomemme on. Koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, yleinen turvallisuus, siisteys etc. etc. ovat asioita, joita moni Perähikiällä asuva peräkammarin poika ei osaa arvostaa. Meillä valitetaan aika pienistä asioista. Esimerkkinä täällä muutama jututtamani työntekijät tekee 10 päivää 12-tunnin työvuoroja ja sitten on taas yksi kokonainen vapaapäivä. Kuukaudessa vapaapäiviä kertyy 4 kappaletta. Täällä ei juurikaan ole sosiaaliturvaa. Lapset huolehtivat ikääntyneistä vanhemmistaan, suku hoitaa sairaat ja maksaa hoidot jos rahaa on. Ellei rahaa ole, ei sairaita hoideta. Koulutus on maksullista, mikä edesauttaa elintasoerojen kasvua ja jatkumista. Rikkaat ovat koulutettuja ja rikastuvat, köyhät eivät saa edes minimaalista koulutusta ja köyhtyvät entisestään.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta ihmiset vaikuttavat melko onnellisilta täällä. He jaksavat hymyillä ja auttaa meitä gringoja usein ilman pyyteitä tai taka-ajatuksia. Rikollisuutta emme ole kohdanneet eikä meitä ole juurikaan yritetty huijata näillä Vietnamin reissuillamme. Vietnam ei mielestäni ole mikään perhematkakohde, johtuen mm. hirveästä liikenteestä ja aika kehittymättömästä hygienian tasosta. Pariskunnille ja meidänlaisillemme poikaporukoille tämä sen sijaan on oivallinen matkakohde. Turismi ei ole vielä pilannut Vietnamia, kuten olen huomannut käyneen esim. Intian Goassa ja Thaimaan Krabilla. Täällä gringoja arvostetaan ja autetaan jos tarvetta on.

Taas lähti ajatus laukalle. Ravimiehen pahin painajainen. Itsestänihän miun oli tarkoitus kirjoitella. Spotify soittaakin just Animalsin biisiä "Don't Let Me Be Misunderstood". Sattuipas mukavasti, olen nimittäin paitsi elämäntaparemonttien myös väärinymmärrysten erikoismies. "But I'm just a soul whose intensions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood". Tarkoitukseni on usein hyvä ja haluan tuottaa hyvää mieltä ympärilleni, mutta aika usein onnistun esittämään asian niin, että tulen väärinymmärretyksi. Sitä ei voi kutsua Agurun lahjaksi, se on AGurun ominaisuus. Saada ihmiset aina ymmärtämään väärin.

Hei, eiköhän tässä tullut jo jaetuksi tätä todella outoa ajatuksenvirtaani ja saatu teidät molemmat lukijani ymmärtämään minut väärin. Lähdenkin tästä tuohon altaaseen polskimaan.