Matkamme viimeiset 4-5 päivää saimme nauttia aurinkoisesta ja kuumasta kelistä. Hyvin ilmastoidussa toimistossa tai raikkaassa marraskuisessa ulkoilmassa työtänsä tekevä ei voi edes käsittää miten kovaa hommaa on hotellin uima-altaalla pelata Unoa tuntikausia 36 asteen helteessä. Onneksi pääsimme puolen tunnin välein altaaseen edes vähän vilvoittelemaan kesken kuumimpien Uno-taistojen. Porukkammehan alkaa olla melko vähätukkaista ja pälveään yrittävät vielä jotkut epätoivoisesti peitellä. Uima-altaassa nuo peittely-yritykset paljastuvat. Ainakin mie onnistuin polttamaan oman päälakeni.
Olen aiemmin ehkä hiukan rivien välissä kritisoinut illallispaikkojemme (lue pizza-ravintoloiden) valintaa. Finaali-iltana matkanjärjestäjämme antoivat ruokapaikan valinnan alihankkijan hoitoon. Nikolai ehdotti B3 Steakhousea, joka oli myös minun ennakkoon tekemälläni listalla, jota en kenellekään näyttänyt vaan annoin uuden yrittäjäparin hoitaa hommaa. Nikolai oli varannut meille pöydän tästä ravintolasta, mutta vielä 5 minuuttia ennen Nikolain järjestämää kyytiä ko. ravintolaan oli epätietoisuutta menemmekö sinne vai emme. Onneksi menimme. Oli ehdottomasti parhaita kokemuksia tällä reissulla. Otin alkupalaksi salaattia paahdetulla ankalla ja pääruoaksi rib eye steak medium well:nä, sienikastike ja mummonmuusi. Palanpainikkeeksi Mojito, joka oli tämän reissun paras laatuaan. Suosittelin tämän matkanjärjestäjän käyttävän jatkossakin alihankkijoita ravintoloiden etsinnässä.
Finaali-iltana onnistuin siinä missä hyvin harva on onnistunut. Sain Jarnan finaali-iltana hermostumaan. Kävellessämme illallisen jälkeen Saigonin keskustassa vailla varsinaista suuntaa tuli Jarnan mitta täyteen minun keljuilustani matkanjärjestäjien suunnistustaitoja kohtaan. Ja ihan aiheesta Jarna lopulta hermostui, olinhan kaksi viikkoa kuittailut aika rajustikin. Nikolai ja minä olimme ainoat, joilla oli puhelimessa/ipadissa toimivat karttasovellukset ja jonkun verran ennakkoon kohteita tsekattuna, mutta suuntia ottivat ihan eri miehet. Jarna lopulta kuittailuuni hermostuttuaan ilmoitti menevänsä hotellille ja lähti kuin hauki rannasta lompsimaan määrätietoisesti pois. Kauko jollain lailla ehti Jarnan perään, mutta Mats, Miksu ja mie jäimme monttu auki tätä harvinaislaatuista tapausta hämmästelemään. Nikolaihan oli jo ihan eri suunnassa tässä vaiheessa. Todennäköisesti Jarna ja Kauko vielä vähän eksyivät hotelliin mennessään tai pitivät enemmän pit stoppeja kuin Miksu, Mats ja mie, koska me kuitenkin olimme jo nukkumassa heidän ilmestyttyään hotellille. Kuten gentlemannit tekevät, me Jarnan kanssa sovimme pienen draamamme seuraavana aamuna. Nyt on kuitenkin nähty, että Jarnallakin löytyy rajat kestää miun kuittailua ja miun on oltava jatkossa varovaisempi. On Toyota kuitenkin Mersua parempi auto.
Siitä kun lähdimme hotellilta kotia kohti on nyt kulunut reilut 25 tuntia. Paljon pelasti kotimatkan rasittavuutta se, ettei 10,5 tunnin lento Saigonista Istanbuliin ollut aivan täyteen buukattu. Heti kun koneen kaiuttimista kajahti "boarding completed" lähtivät vieruskeverini Jarna ja Kauko YK-sotilaan röyhkeydellä ja gasellin ketteryydellä kohti tyhjiksi jääneitä varauloskäynnyn kohdalla olleita istuimia. Saman tekivät myös viereisellä kolmen penkin rivillä istuneet Mats ja Nikolai. Näin ollen minulle ja Miksulle jäi molemmille koko kolmen penkin rivi käyttöön. Miksu kun erittää jotain naisia puoleensa vetävää muille tuntematonta hormonia, niin siitä aiheutuu myös ongelmia. Tällä kertaa hänen viereensä änkesikin joku mitään kieltä taitamaton vietnamilainen vähän kokeneempi synnyttäjä. Miksu yritti häätää mummoa pois, jotta olis saanut kunnon lepotilan itselleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Mie sitä vastoin nukuin kolmea penkkiä hyväksikäyttäen mitä ihmeellisemmissä asennoissa varmaan jotain 7-8 tuntia tuosta lennosta.
Kokonaisuudessaan reissumme oli jälleen kerran hieno ja siitä jäi paljon mukavia muistoja. Palaamme aina näiltä retkiltämme kotiin hiukkasen viisaampina ja parempina ihmisinä. Uusi matkanjärjestäjä Ohjelmatoimisto Matti & Jari hoitivat homman ensiluokkaisesti. Tai taisi se ko. firman työnjako olla enemmän Jarnaa työllistävä Matsin hoitaessa firman yhteiskuntasuhteita. Joka tapauksessa ensikertalaisilta hyvä suoritus.
Kiitos kaikille reissuun osallistuneille, reissun mahdollistaneille puolisoille ja perheille sekä erityiskiitos teille molemmille blogiani seuranneelle. Päätän raporttini täältä Kouvolasta tähän.
]]>
Heräsin tänä aamuna jo kuudelta, johtuen varmaan siitäkin että tulin kämpille katsomaan Turun 75-ravien huipennusta ja nukkumaan jo ennen iltakymmentä käytyämme nauttimassa erittäin epäonnistuneen intialaisen illallisen Baba's Kitchenissä. Matkanjohtajamme olivat yhteistuumin valinneet tämän ravintolan yhdeksi kohteeksemme tällä reissulla. Yritimme jo kerran aiemminkin käydä siellä syömässä, mutta se oli silloin täynnä asiakkaita. Onneksi. En tiedä miksi siellä asiakkaita käy niin paljon ja miksi sitä on Tripadvisorissa niin paljon kehuttu. Intialaisilla miestarjoilijoilla ei ollut yhtenäistä työasua, mutta yhtenäinen ihan saakelin pistävä hienhaju heillä oli. Se tökkäsi jo aika pahasti heti alkuun. Ruoka oli onnetonta, olut lämmintä (kuulemma), eikä se edes kylmentynyt toisella tai kolmannella kierroksella, vaikka seurueemme siitä kovaäänisesti valitti. Ilmastointi oli liian kylmällä, eikä sitä saanut säädettyä lämpimämmälle pimentämättä samalla koko Buy Vien -baarikatua. Laskutus ei toiminut sitten juuri ollenkaan ja oli lähellä, että lehmänhermoinen Jarnakin hermostuisi moiseen touhuun. Silloin on asiat pahasti pielessä jos Jarnan saa hermostumaan. Mie olen 30-vuotisen tuttavuutemme aikana nähnyt kahdesti sen tapahtuvan. Ainoa positiivinen seikka Baba´s Kitchenissä oli, että tilaamani soodavesi oli kylmää.
Matkoillamme muodostuu aina uusia käyttökelpoisia sanoja, sanontoja tai nimityksiä tapaamillemme henkilöille. Tällä kertaa on Mats lanseerannut sanat virpominen ja lerjahtaa. Virpominen on siis sitä, että ihan pikkuisen kuittaillaan toinen toisillemme. Minulle hyvinkin ominaista toimintaa. Lerjahtaminen olikin minulle uusi asia. Sitä ei pidä sekoittaa sanoihin lerpahtamien ja lervahtaminen, jotka alkavat tässä iässä olla jo vähän liiankin tuttuja. Ymmärtääkseni joku voi lerjahtaa humalaan, joku voi lerjahtaa sisään tai aurinko voi lerjahtaa näkyviin. Eli olisikohan lerjahtaminen samaa kuin tuleminen? Kun teen seuraavaa aikuisviihde-elokuvaani, niin siinä ei sitten enää sanotakaan "I'm coming!" vaan "Miepä taijan olla lerjahtamassa!". Toinen käsite mikä tällä reissulla on ollut kovasti esillä on mestarointi. Veljeni Kauko on sitä käyttänyt jo vuosikausia, mutta tällä reissulla se on tarttunut jo muihinkin. Mestarointi on tekemistä, joka ei välttämättä ole tehokasta, tarpeellista, järkevää tai tekemistä ollenkaan. Joku voi mestaroida kuten eilisen illan Baba's Kitchenin hielle haisevat tarjoilijat. Eli tehdä kaiken mitä tekee huonosti. Kolmas reissullamme syntynyt uudiskäsite on penkkikalja. Penkkikalja on pienessä kadunvarsikioskissa 30 cm korkealla ja minun pyllylleni liian kapealla muovituolilla nautittu maksimillaan 1 euron maksava olut. Penkkikalja on lyönyt itsensä läpi tällä matkallamme. Tepsuttelu on ollut minun käytössäni jo pitkään. Käydessäni elämäntaparemointeissani enemmän ja vähemmän aktiivisesti kävelylenkeillä, käyn silloin tepsuttelemassa. Täällä olemme tepsutelleet päämäärättömästi kymmeniä kilometrejä käyden tosin määräajoin pit stopeilla. Tässä siis esimerkkilause tämänkertaiselta reissultamme: "Aloimme pikku hiljaa lerjahtaa kännin puolelle kun pidimme pit stoppeja ja otimme useat penkkikaljat tepsutellessamme pitkin Saigonin katuja Matsin ja Jarnan mestaroidessa suunnannäyttäjinä, ja kyllä mie heitä vähän virvoin heidän suunnistustaidoistaan."
En voi liikaa kehua tätä Sherwood Residence -hotellia, jossa olemme jo aiemminkin olleet lukuisia kertoja. Sijainti on loistava. Henkilökunta ja palvelu juuri sitä, mitä voi viiden tähden hotellilta odottaa. Kaikki fasiliteetit muuten ihan loistavat, kunhan vielä palauttavat käyttöön buffet-aamiaisen. Vakuutuin tämän hotellin hyvyydestä viimeistään edellisellä Vietnamin reissullamme kun olin ruokamyrkytyksen vuoksi aika kovasti kipeä ja pelkäsin pääsenkö lähtemään kotimatkalle ollenkaan muiden mukana. Hotelli tilasi minulle lääkärin joka tuli vartissa paikalle. Ihan näpsäkän näköinenkin oli tuo naislääkäri, joka antoi minulle ensiapuna lääkkeet ja ohjeet mitä pitää vielä apteekista hakea. Lääkkeet tehosivat nopeasti ja mieltäni lämmitti erityisesti se, että hotellin henkilökunta kävi usein kysymässä vointiani ja vaikutti aidosti kantavan huolta minusta. Kun kysyin myöhemmin mitä lääkärin käynti ja lääkkeet maksavat oli vastaus, että hotelli tarjoaa tämänkin palvelun ilmaiseksi. Nyt tuli taas yksi osoitus tämän hotellin luotettavuudesta. Mehän majoitumme kahdessa vierekkäisessä kolmen makuuhuoneen 140 m2 huoneistossa. Minun kanssani huoneiston jakavat Mats ja Jarna. Olin toissapäivänä suunnittelemassa toto-pelejä, joista pääasiassa elantoni saan, olohuoneen pöydän ääressä veljien ollessa todennäköisesti penkkikaljalla jossain, kun kaksi huonesiivoojaneitokaista tuli huoneistoomme. He luonnollisesti pyytelivät anteeksi häiriötä. Sovimme, että jos minusta ei ole häiriötä heille ei heistäkään ole häiriötä minulle. Jatkoimme töitämme, he siivoamista ja minä hevosten voimasuhteiden psyykkailua. Yht'äkkiä kuului juuri minun makuuhuuoneestani hätääntynyttä huutoa. Ehdin jo hetken ajatella, että anustappini oli lerjahtanut pois sijoituspaikastaan ja jäänyt sängylle, mutta heti tunsin sen tekevän omaa tehtäväänsä tunnollisesti. Menin makuuhuoneeseeni ja näin mikä oli siivoojaneidot järkyttänyt. Lompakkoni oli sängyllä ja he eivät uskaltaneet koskea siihen. Veikkaan, ettei pelko lompakkoon koskemiseen liittynyt lompakkoni epähygienisyyteen vaan siihen, etteivät siivoojat missään tapauksessa voi koskea asiakkaan rahoihin tai muuhun arvo-omaisuuteen.
Illan suurta finaalia odotellessa on Vietnamin turnauksemme direktoraatti, johon kuuluvat edustajat Vietnamin Matkailun Edistämiskeskuksesta, Saigon Beer Ltd:stä, Vietnamin sisäisen turvallisuuden salaisen poliisiyksikön osasto 36:sta sekä Saigonin veneeristen tautien erikoisklinikalta, arvioineet meidän turnettamme ja valinneet parhaat pelaajat. Tässä arviot vapaasti vietnamista suomeksi käännettyinä ikäjärjestyksessä.
Miksu. Vahvaa pelaamista lähes päivästä toiseen. Huippuhetkiäkin turnaukseen mahtui, mutta myös muutamia päiviä jolloin peli ei jostain syystä kulkenut. Jonkun verran turhaa sähläämistä, mutta myös mahtavia oivalluksia joiden kautta avautui hienoja tilanteita myös joukkuekavereille. Virtsanpidättämiskyvyssä parantamisen varaa seuraavaan turnaukseen.
Mats. Poika on kasvanut henkisesti edellisistä turnauksesta miehen mittoihin. Erittäin tasaista ja varmaa pelaamista päivästä toiseen, ei mitään huippuhetkiä, muttei myöskään mahalaskuja. Tasaisuus leimasi otteita koko turnauksen ajan toisin kuin muilla joukkueen jäsenillä. Ajoittain kentällä sijoittuminen vähän hakusessa, ajautui sumppuihin eikä tuntunut aina löytyvän pelattavaksi. Kokonaisuutena kuitenkin vahvasti positiivinen yllätys.
Jarna. Alun pieni flunssa haittasi ja aiheutti aristelua tilanteissa. Paransi peliään päivä päivältä ja oli parhaimmillaan turnauksen loppupeleissä, jossa saattoi sortua hetkittäin itseluottamuksen liikaa kasvaessa jopa yksinyrittämiseen. Myös Jarnalla oli välillä kompassi hukassa, mutta tämä korvautui kovalla yrittämisellä itseään säästämättä. Kunnonajoituksen mestari.
Nikolai. Aloitti turnauksen totuttuun tyyliin vahvasti. Haki tilanteita ja kontakteja sekä pyrki pääsemään varsinkin harvojen kohtaamiemme naapurimaamme edustajien ihon alle siinä kuitenkin onnistumatta. Tämä kenties aiheutti lievää turhautumista ja turhaa suun soittoa. Yllätyksellisyys, joka on ollut aiemmissa turnauksissa Nikolain vahvin ase, puuttui lähes kokonaan. Pyrki hakemaan tehoja pelivälineitä vaihtelemalla. Hiipui turnauksen loppua kohden ja oli jopa viltissä loppupeleissä.
AGuru. Kaksikin eri alavartalovammaa haittasi turnauksen alussa, mutta riittävällä puudutuksella pystyi pelaamaan omalla tasollaan kunnes flunssa kaatoi miehen kesken turneen. Flunssan jälkeen pelituntuman hakeminen otti aikansa, mutta sen löydyttyä pystyi taas juhamattiaaltosmaisiin oivalluksiin. Tasaisuus ei ole AGurun vahvuus. Pelin tason erot eri päivinä ovat liian suuret. Lienee mentaalipuolella paljonkin parannettavaa.
Kauko. Vahva alku kuten oli ennakkoonkin tiedossa. Sen jälkeen vaipui pienempään rooliin osin sairastelujen myötä. Haki itseään ollessaan muutaman pelin pois kokoonpanostakin ja löysi itsensä. Sen jälkeen omaa vahvaa peruspelaamista. Kokonaisuutena vahva suoritus ja pukukoppipelaajana aivan huippu.
Direktoraatti kävin pitkän keskustelun turnauksen parhaan pelaajan valinnasta. Mentiin jopa äänestykseen asti jossa päädyttiin tasatulokseen Jarnan ja Matsin välillä. Direktoraatin puheenjohtajana toimineen veneeristen tautien erikoilääkäri Mis Zä Gir Ve Lee ratkaisi äänellään turnauksen parhaaksi pelaajaksi Matsin. Jarna taas palkittiin Most Valuable Playerin kullitetulla hierontasauvalla.
p
]]>
Istun Sherwood Residencin uima-altaalla lauantaina aamukymmeneltä, Spotify soittaa hyvää musiikkia, aurinko paistaa, Matsin ja Jarnan miesvartatot tarjoavat silmänruokaa ja olo on ihan hyvä, vaikka eilen olikin matkaseurueemme pikkujoulut.
Oli muuten hurjat pirskeet. Tuore viiskymppinen tarjosi kaiken juhlapaikassamme Italiani's Pizzassa. Minun oli siis helppo valita menusta mitä otan. Otin luonnollisesti paikan kalleimman pizzan. Puolustuksekseni sanottakoon, että niin ottivat 3 muutakin seurueemme jäsentä. Samoin innostuin juomaan jopa 2 olutta ja 2 siideriä Matsin piikkiin, olihan se häneltä pois vaikkei minulle niin maistunutkaan. Ravintolan pitäjä sanoi, ettei tässä kyseisessä ravintolassa saa vielä teräviä, mutta hänen valmistumassa olevassa uudessa ravintolassa tulee saamaan. Eli Matsin 60:siä juhlittaessa otankin sitten whiskey on the rocks. Mats oli sonnustautunut meidän hänelle lahjaksi ostamaamme paitaan, saattoi sillä olla shortsitkin, ainakin alkuillasta. (Sorry J., tiedäthän sie). Paita oli tarkoitettu hänelle lähinnä työkäyttöön, mutta olihan se kyllä juhlapaitanakin asianmukainen. Pikkujoulut jatkuivat niin, että iltayhdeksältä puolet ryhmästä eli Nikolai, Kauko ja Miksu lähtivät hotellille nukkumaan. Me Jarnan ja Matsin kanssa jäimme tepsuttelemaan pitkin Saigonin syntisiä katuja. Ajauduimme sellaisille kulmille, jossa ei saanut juomaa. Ajatelkaa tropiikin yössä, 9 miljoonan ihmisen Saigonissa onnistuimme löytämään alueen mistä ei saa olutta, eikä oikein mitään muutakaan juotavaksi kelpaavaa. Puolen yön aikaan oli kyllä mm. eletroniikka- ja erilaiset lihakaupat auki, mutta juotavaa ei saatu. Hämmästyttävää, mutta totta. Lopulta suut kuivina tulimme taksilla hotellille joskus yhden tienoissa paidat ja housut märkinä hiestä. (J. Oli sillä Matsilla shortsitkin jalassa koko illan, juksasin vähän). Olipahan taas pikkujoulut!
Veljien virpominen saa tällä kertaa jäädä. Kerron sen sijaan itsestäni ja voin ajoittain sortua jukkaperonmaalaiseen ajatustenvirtaan. Olen elämäntaparemonttien erikoismies. Lukemattomia remontteja on jäänyt puolitiehen. Syytä olisi jotain saada maaliinkiin asti, jos meinaan tätä matkailua vielä vuosikymmeniä jatkaa. Matkailu ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen on minulle hyvinkin iso osa elämää. Jopa siinä määrin, että entinen vaimoni oli vähän eri kulttuurista; eestiläinen inkerinsuomalainen, nykyinen puolisoni ja loppuelämäni rakkauden kohde vähän enemmän eri kulttuurista; armenialainen ja nuoruuden kihlattunikin oli syntyperältään savolainen. On sitä maailmankatsomusta tullut laajennettua ihan siis kotioloissakin. Matkailua olen harrastanut teinipojan Amerikan kesästä lähtien ja kokemuksia on kertynyt aika lailla. Täällä maailmalla ollessa huomaa sen, miten hyvä meidän Suomemme on. Koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, yleinen turvallisuus, siisteys etc. etc. ovat asioita, joita moni Perähikiällä asuva peräkammarin poika ei osaa arvostaa. Meillä valitetaan aika pienistä asioista. Esimerkkinä täällä muutama jututtamani työntekijät tekee 10 päivää 12-tunnin työvuoroja ja sitten on taas yksi kokonainen vapaapäivä. Kuukaudessa vapaapäiviä kertyy 4 kappaletta. Täällä ei juurikaan ole sosiaaliturvaa. Lapset huolehtivat ikääntyneistä vanhemmistaan, suku hoitaa sairaat ja maksaa hoidot jos rahaa on. Ellei rahaa ole, ei sairaita hoideta. Koulutus on maksullista, mikä edesauttaa elintasoerojen kasvua ja jatkumista. Rikkaat ovat koulutettuja ja rikastuvat, köyhät eivät saa edes minimaalista koulutusta ja köyhtyvät entisestään.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta ihmiset vaikuttavat melko onnellisilta täällä. He jaksavat hymyillä ja auttaa meitä gringoja usein ilman pyyteitä tai taka-ajatuksia. Rikollisuutta emme ole kohdanneet eikä meitä ole juurikaan yritetty huijata näillä Vietnamin reissuillamme. Vietnam ei mielestäni ole mikään perhematkakohde, johtuen mm. hirveästä liikenteestä ja aika kehittymättömästä hygienian tasosta. Pariskunnille ja meidänlaisillemme poikaporukoille tämä sen sijaan on oivallinen matkakohde. Turismi ei ole vielä pilannut Vietnamia, kuten olen huomannut käyneen esim. Intian Goassa ja Thaimaan Krabilla. Täällä gringoja arvostetaan ja autetaan jos tarvetta on.
Taas lähti ajatus laukalle. Ravimiehen pahin painajainen. Itsestänihän miun oli tarkoitus kirjoitella. Spotify soittaakin just Animalsin biisiä "Don't Let Me Be Misunderstood". Sattuipas mukavasti, olen nimittäin paitsi elämäntaparemonttien myös väärinymmärrysten erikoismies. "But I'm just a soul whose intensions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood". Tarkoitukseni on usein hyvä ja haluan tuottaa hyvää mieltä ympärilleni, mutta aika usein onnistun esittämään asian niin, että tulen väärinymmärretyksi. Sitä ei voi kutsua Agurun lahjaksi, se on AGurun ominaisuus. Saada ihmiset aina ymmärtämään väärin.
Hei, eiköhän tässä tullut jo jaetuksi tätä todella outoa ajatuksenvirtaani ja saatu teidät molemmat lukijani ymmärtämään minut väärin. Lähdenkin tästä tuohon altaaseen polskimaan.
Tietysti kun pari viikkoa ollaan melko tiiviisti yhdessä alkaa jotkut piirteet korostua eri ihmisissä ja jotkut asiat voivat alkaa jopa ärsyttää. Itse en ainakaan jaksa olla koko aikaa porukan mukana ja tarvitsen välillä omaa aikaa jota otan kulkemalla välilllä omia polkujani. Me olemme pyrkineet käymään illalla syömässä koko porukalla, mutta muuten tapahtuu irtiottoja ja hajontaa kuten pyöräilyn Ranskan ympäriajossa.
Matsia lainaten "Kyllä se nyt virpoo" . Virvonta alkakoon.
Miksu tuo mehtämies vailla vertaa. En ymmärrä metsästyksestä enempää kuin sika satelliitista, mutta kai sielläkin jotenkin ne omat metsästysalueet merkitään. Miksu tekee sen varmaankin virtsaamalla joka toisen männyn juurelle. Sillä pojalla sitä pissiä riittää. Miehellä on rakko kuin pienellä prinsessalla. Kyllä tuohon ruhoon nyt isompikin rakko mahtuisi. Täällä kun matkanjohtajina toimivien pihkaniskojen Jarnan ja Matsin johdolla kävellään mittaamattomia matkoja lähelläkin olevaan kohteeseen niin jos jollain ei ole jano, niin Miksulla on ainakin pissahätä vartin välein. Siinä ei hirveästi matka joudu. Viime yönä klo 00:58 kuulin Miksun suusta lauseen joka minua syvästi järkytti ja huolestutti: "Miulle ei olut enää maistu". Tosin Miksu jatkoi huomattuaan hätääntyneen ilmeeni: "Huomenna tilanne voi olla toinen". Nukuin huonosti koko yön miettiessäni että mikä "poikaani" vaivaa. Aamulla lähdimme Matsin, Jarnan ja Kaukon kanssa etsimään aamupalaa ja jätimme Pikku-Nikolain GT:n kera vahtimaan nukkuvaa Miksua ja tarkkailemaan tämän tilaa. Helpotus oli suuri kun whatsappiin tärähti klo 9:53 Miksulta viesti: "Otan oluen". Miksu-poika se jaksaa ostaa tuliaisia. Aiemmilla matkoillamme on aina ollut vaikeuksia viimeisenä päivänä saada Miksun ostamat tuliaiset mahtumaan matkalaukkuun. Nyt epäilen, että tarvitsemme jo merikontin. Tein myös havainnon, että ellei Miksu osta jotain jostain rihkamakojusta, ottaa hän ainakin kuvan siitä. Saattaa olla, että Hanhijärvellä on kohta joka torpassa Vietnamin lippu, viiri, jääkaappimagneetti, tähtipaitainen tai -lippiksinen isäntä tms.
Veljestäni Kaukosta on hankalampi saada juttua aikaiseksi kuin muista. Kauko veti odotusten mukaisesti alkureissusta "löysät pois" ja saavutti muutamana iltana mäkihyppyasennon. Silloinhan Kauko on lievässä noin 42 asteen etunojassa kuten mäkihyppääjät ilmalentonsa aikana. Olennaisena osana mäkihyppyasentoon kuuluu myös tasainen noin puoli vuorokautta kestävä hikottelu. Lievää toistelua Kaukon tarinoinnissa myös tuolloin esiintyy, kolmeenkin kertaan saattaa Kauko kertoa saman jutun. Tunnin sisällä. Sittemmin Kauko on ottanut aika lailla lievemmin keskittyen pitkiin kävelylenkkeihin ja Vietnamin ihmeellisyyksien tutkailuun. Loistava tilannetaju ja -komiikka ovat Kaukon vahvinta-alaa, ja hän on saanut ryhmässämme monet naurunpyrskähdykset aikaiseksi.
Pikku Nikolai on edelleen yllättänyt minut. Nikolaillahan on pidempi massakausi takana ja hän alkaa siirtyä meidän tosimiesten painoluokkaan. Lihavat on lepposia on sanonta, joka taitaa kuitenkin pitää paikkansa. Päätänkin tästä edespäin jättää Pikku-sanan pois Nikolaista puhuessani. Ennenhän Nikolai teki aina päinvastoin kuin muut. Jos muut kääntyivät risteyksestä vasemmalla niin Nikolai meni oikealle. Jos muut menivät katsomaan jotain nähtävyyttä tänään niin Nikolai meni huomenna. Tällä kertaa Nikolai on ollut hyvinkin samanhenkin muiden kanssa. Tietysti jos muut neljä veljeäni ottavat pit stopilla Saigon beer:in niin Nikolai ottaa Tigerin ja seuraavalla pit stopilla päinvastoin. Yllättäen emme vielä ole olleet Nikolain kanssa eri mieltä mistään tällä reissulla. Hienoa. Kiitos Nikolai.
Ja sitten alkaa virpominen oikein isolla kädellä. Matkanjohtajamme Jarna ja Mats, joista Jarna tekee työt ja herraksi heittäytynyt Mats kerää kunnian jos kunniaa joskus olisi tarjolla. Aloitetaanpa suunnistuksesta. Herrat päättävät kohteen mihin mennään, mutta kummallakaan ei ole gps-sovellusta käytössään puhelimessaan. Jarna tosin tarvitsisi vähintään 48 tuuman laajakuvanäytön puhelimeensa, jotta näkisi karttasovelluksesta jotain. Hänen kun ei kuulemma tarvitse käyttää silmälaseja. Veljet suunnistavat mutulla. Minulla on sovellus puhelimessani ja tepsutellessani porukan hännillä olen tehnyt empiiristä havainnointia, että kilometrin matkaan kävellään keskimäärin noin 3 kilometriä. Ketun lenkkejä tehdään ihan 200 metrin matkoillakin vähintään se puolikilometriä. Meitä jatkuvasti tarkkailevat Vietnamin valtiollisen polisiin agentit ovat aivan tuskissaan yrittäessään kestää perässämme ja yrittäessään ymmärtää mitä nuo kovaääniset Pohjolan miehet oikein täällä tekevät.
Säästäväisyys on hyve, mutta nuukuus on sairaus. Olen tehnyt havaintoja kun meidän matkanjohtajamme valitsevat illaksi meille ravintolaa, jossa nauttia illallinen. Kriteerinä on korostunut hinta ehkä vähän liiaksi ja rahanarvo on ehkäpä vähän hämärtynyt. Ravintola jossa saa annoksen 130 000 dongilla on selkeästi matkanjohtajiemme mieleen enemmän kuin rafla jossa annos maksaakin 160 000 dongia. 200 000 dongin annoksia tarjoavat ravintolat ovat muka aivan liian kalliita meille. Kerrottakoon em. summien arvot euroina; 130 000 dongia = 5,07 Eur, 160 000 dongia = 6,24 Eur ja 200 000 dongia = 7,80 Eur. Eli 2 Eur 73 centtiä erottaa meille sopivan paikan liian kalliista ökyravintolasta. Pienet on marginaalit. Toinen asia missä säästetään on taksilla ajamisen välttäminen. Ymmärtäisin jos haluttaisiin katsella maisemia rauhassa kävellen, mutta kun on kyseessä syömään meneminen illan pimeydessä pääosin tutuissa maisemissa niin en ihan täysin ymmärrä. Kiva se on sitten kävellä 4 kilometriä 1,5 kilometrin päässä olevaan ravintolaan ja nauttia ravintolaillasta paita joko hiestä tai sadevedestä märkänä jäniksen kokoinen vaahtopallo nivusissa. No säästetäänpä näin toimien taksiraha, joka olisi jotain 38 centtiä per ukko.
Virvottu on kaikella rakkaudella ja nyt lähdetään tepsuttelemaan kohti Baba's Kitchen Restaurantia. Kartan mukaan matkaa on 2,2 kilometriä. Ennakoitu kävelymäärä noin 6 kilometriä ja pit stoppeineen matka-aika noin 1,5 tuntia. Mutta siellä minua sitten odottaa 5,07 Euroa maksava Tandoori Chicken saapuessamme perille puoli tuntia ennen ravintolan sulkemisaikaa.
]]>Veljet heittivät kävelylenkkejä kuin Valentin Kononen aikoinaan minun huilaillessa hotellilla. Jonneille tiedoksi, että Vallu Kononen oli kävelyn maailmanmestari silloin kun minulla oli vielä päälaella hiuksia. Vuoden -94 Helsingin EM-kisoissa kaikkien suomalaisten takaraivoon piirtyivät kuvat, joissa Vallu taisteli oksennellen seitsemäntenä maaliin, vaikka nesteet eivät imeytyneet. Sitä vastoin meidän pojille nesteet tuntuvat imeytyvän ihan hyvin edelleen, joskin huomattavasti heikommin kuin matkan alkuvaiheessa. Nyt on menossa se keskivälin voimainkeruuvaihe, jolloin ryhmä paneutuu seslonkiin yöpuulle jo viimeistään iltakymmeneltä. Kohta aletaan taas kaataa ja uskon että jää kymppiuutiset illalla hotellilla näkemättä. Tai ainakin toivon. Muistanpa ekan Vietnamin reissun kun lähdettiin viettämään railakasta viimeistä iltaa Saigonin yöhön; Pizza Huttiin pizzalle ja lämpimälle kaljalle, hetki polskintaa pallomeressä ja hotellille yhdeksältä nukkumaan. Voi pojat se oli aikaa se! Onneksi Qatarin vekkulit kisa-isännät kielsivät futiksen MM-kisoissa kaljan juonnin. Ehdin jo pelätä loppuuko täältä piva, mutta rahtikoneellinen Budweiseria on kuulemma tulossa hätäapuna Qatarista Vietnamiin ihan lähitunteina.
Vaikka tauti pitikin minut päivisin pääasiassa hotellilla raahauduin veljien kiusaksi joka ilta päivällisille mukaan. Enempää en tähän viitsi kertoa seurueen päättävien elinten ravintolavalinnoista kuin ravintoloiden nimet: torstaina siis Luca Pizza & Italian Restaurant, perjantaina joku tilapäinen mielenhäiriö ja Benaras Masala Bay (intialainen), lauantaina David Pizzeria, sunnuntaina OMG - Oh My God Pizza ja maanantaina Lucan pizzapaikka uudelleen. Itse otin pizzaa Davidissa, jossa pizzan syönti on tullut jo minullekin traditioksi. Muissa paikoissa löysin jotain muuta syötävää kuin pizzaa itselleni. Veljet eivät löytäneet. Päivälliskeskutelut ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta myöskin aika ennakoitavia. "Tää menee miun listalla tän reissun puoliväliin, ehkä jopa kuudenneksi paras pizza." "Mikä siul on? Tuo on varmaan hyvä, mutta liian vähän oliiveja. Täytyy huomenna kokeilla tuota". Tietenkin kävellessämme iltaisin pitkin Vung Taun katuja pidimme aika ajoin pakollisia pit stoppeja ja isuimme matalilla muovituoleilla joiden irroittaminen meikäläisen ahterista oli aina oma projektinsa. Niiden katuruokaloiden menuita selaillessa tuli vastaan vähän eksoottisempia ruokia kuten kilpikonnamuhennosta sammakoiden kera. Jäi tällä kertaa maistamatta.
Alan epäillä, että tätä blogia luetaan kuitenkin muuallakin kuin salaa teidän kahden kännyköistä. Perjantai-iltapäivänä kun olin laittanut edellisen blogin päivityksen eetteriin muutamaa tuntia aiemmin ja olin vielä suht'koht terveen kirjoissa, menimme erääseen kanaravintolaan lounaalle. Tarjoilijatyttö juoksi ovelle vastaan, pysäytti meidät ja alkoi kuumeisesti kirjoittaa jotain google-kääntäjäänsä. Hetket tuskailtuaan kääntäjänsä kanssa tyttö sai lauseensa valmiiksi ja esitteli sitä meille. "We have not beer here" luki tytön puhelimessa. Eikä meistä kukaan ollut puhunut oluesta mitään. Tytön suureksi hämmästykseksi silloinen 4 hengen seurueemme Jarna, Mats, Miksu ja mie menimme kuitenkin kyseiseen ravintolaan ja nautimme ihan ok lounaan. Mistä ne muka arveli, että meidän porukasta joku olisi olutta halunnut???
Matkoilta jää aina jotain ikimuistoisia hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Yksi sellainen oli kun kävimme perjantaina em. 4 hengen porukalla ensin syömässä vähän hienommassa intialaisessa ja sitten täräytettiin taksin virkaa tekevällä golf-kärryllä saunomaan erääseen "kylpylään" jonka olin etukäteen scoutannut. Veljet vähän empivät, että ei kai tämä vaan ole sellainen paikka, jossa haureutta harjoitetaan. Kerroin, että luottakaa ammattilaiseen. Minun hieronta-alan rutiini kyllä erottaa syntiset paikat normaaleista hierontapaikoista. No niin. Sisään laitokseen, jossa meidät ohjattiin kaikki samaan neljällä hierontapisteellä varustettuun huoneeseen ja käskettiin riisuutumaan. Veljet olivat tässä vaiheessa jo miltei paniikissa. Meille annettiin nenäliinan kokoiset pyyhkeet ja "saunashortsit", jotka ainakin miulle olivat mallia slim fit ja kohtalaisen tyköistuvat. Sitten marssittiin kuin köyhän talon porsaat 3 neliömetrin saunahuoneeseen housut ja sandaalit jalassa. Kenkiä ei saanut ottaa jostain syystä pois saunaan mennessä. Niinpä Birkenstockini ottivat kunnon 50 asteen löylyt. Saunamajuri olisi saanut laittaa kiukaan päälle vaikkapa 15 minuuttia aiemmin, mutta ihan lämmin tunnelma meillä veljillä oli istuessamme tappituntumalla löylyissä. Kesken löylyjen meille tuotiin lauteille teekupposet, jotka nautimme suuren hämästyksen vallassa. Kylpemisen loputtua ei meille tarjottukaan mahdollisuutta mennä suihkuun vaan hierojattaremme kuivasivat ihomme niillä nenäliinan kokoisilla pyyhkeillä. Tämän jälkeen siirryimme takaisin hierontahuoneeseen, jossa saimme hyvinkin vivahteikkaan hieronnan joka ukko. Koko kroppa käytiin läpi lukuunottamatta genitaalialueita. Turhaan veljet pelkäsivät. Oli päähierontaa, selkähierontaa, kuumakiviheirontaa, hierontaa jaloille ja jaloilla, jolloin hierojat jammailivat selkiemme päällä katossa olevasta tangosta tukea ottaen etc. Siinä rinnakkain maatessamme koin taas sellaista veljeyden tunnetta, joka ei tule unohtumaan koskaan. Jos meillä on työyhteisössä hauskaa ja hyvä henki, niin tällä työporukalla se oli viety astetta pidemmälle. Hierojattarilla oli äärimmäisen hauskaa keskenään ja työssä viihtyminen oli ensiluokkaista. Onneksi emme ymmärtäneet mitä he juttelivat. Todennäköisesti kehuivat meidän lihaksikkaita adonis-vartaloitamme. Olisi kiva päästä tuon työporukan pikkujouluhin. Ai mitäkö tuo 1,5 tunnin hoito maksoi? No, se oli 250 000 dongia eli melkein kympin. Toki annoimme hierojillemme hiukan tippiä hyvin tehdystä työstä.
Tästä golfkärrymatkasta ja saunareissustamme löytynee kuva- ja videomateriaalia hyvin varustelluista aikuisviihdekaupoista ja -sivustoilta.
Ja nyt mie meen saunaan. Pojat meni jo. Siis hotellin sauna tällä kertaa ilman hierontaa.
]]>Jo aiemmissa blogeissani olen hämmästellyt noita juotujen kaljojen litramääriä. Itse kun en tosiaankaan ole oluen ystävä. Juon kyllä pivan pari janoon, mutta niin kovaa janoa miulla ei vielä ole ollut kuin osalla seurueemme veljistä. Tällä reissulla olen juonut yhteensä maksimissaan 10 olutta. Vesi, soda, viski, rommi ja sen sellaiset ovat minun janoni sammuttaneet. Moni on hämmästellyt miten pysyn vuosi toisensa jälkeen niin hiton timmissä kunnossa. Yksi syy siihen on ruokapäiväkirja, jota aika ajoin pidän. Niinpä tein kuvitteellisen ruokapäiväkirjan yhden kuvitteellisen seurueemme jäsenen päivästä.
Loppuyhteenveto päivästä, kolmioleipä, 2 pizzaa, 33 olutta n. 10 litraa (toinen ennen nukkumaanmenoa avatuista jäi juomatta, kun ei oikein olut maistu), kaksi hörppyä vettä. Eikös ne ravintoterapeutit puhu jostain ruokakolmiosta? Se varmaan toteutui kun söin aamulla sen kolmioleivän?
Edellä kirjaamallani en millään lailla halua syyllistää tahi jopa tuomiota veljiäni. Ihmettelen vaan, että miten he pystyvät tuohon. Ihmiset on erilaisia ja mie olen erikoinen kun en juo kaljaa enkä syö kahta pizzaa päivässä.
Kuten lienee tullut jo selväksi siirryimme Saigonista tänne Vung Tauhun eilen. Aiemmilla retkillä Antin Antaumusmatkojen käyttämään hotelliin ei nykyinen matkanjärjestäjä ollut saanut huoneita, joten hotelliksi oli valikoitunut uudehko Ibis Styles hotelli. Alku tässä hotellissa ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Jarnan ja minun huoneen suihkun lattiakaivo ei vetänyt. Iltapäiväkahveja huoneessamme juodessamse huomasimme, että Jarnan kahvikupissa oli huulipunarantu vaikkei meistä kumpikaan ollut vielä edes aloittanut meikkausta. Teimme strategian millä upgreidaamme huoneemme astetta parempaan. Videoin lainehtivan kylppärin lattian, otin kuvat kupissa olevasta huulipunasta ja lietsoin itseni pyhään vihaan marssiessamme respaan. Jarnan rooli oli pullistella olkapäitään (kun hartioita ei ole) taustallani miun teeskennellä isoa pomoa. Aloitin karjahtamalla: "I am very disappointed". Respan tytöltä taisi jo siinä vaiheessa lirahtaa hätäpissa pöksyyn. Näytin kuvamateriaalin tytölle ja kuinka ollakaan meille löytyi laadukkaampi huone hienolla merinäköalalla. Kävin myöhemmin kiittelemässä respan tyttöä ja me vilkuttelemme nyt toisillemme iloisina ohikävellessäni, joten no hard feelings. Säälittää vaan se siivoojarukka joka oli jättänyt kahvikupista huulipunat pesemättä. Saattaa olla, että hän vapautuu avoimille työmarkkinoille.
Ongelmat eivät jääneet tähän. Jarna kertoi illalla nukkumaan käydessämme laittaneensa ilmastoinnin 24,5 asteeseen. Ajattelin, että vähän liian kuuma miulle, mutta olkoon. Jarna kun on unihygieniastaan hyvin tarkka eikä saa nukuttua ellei kaikki ole just tip top. Nukahdin ja heräsin tunnin kuluttua sänky hiestä märkänä henkeä haukkoen. Hiivin kännykän valossa ilmastointilaitetta tutkimaan. Lämpötila näytti 28 astetta. Yritin säätää lämpöä alemmas, mutta ilmastointilaitteesta tuli vain astmaisen lehmän henkäys lämmintä ilmaa. Marssin Jarnaa herättämättä respaan ja sanoin että... Perkele! Onneksi se aiemmin minua palvellut tyttö oli jo päättänyt vuoronsa ja ripitykseni sai kuulla pari pojankloppia. Respan pojat lupasivat lähettää insinöörin huoneeseemme pikimmiten. Huoneeseen palattuani Jarnakin oli herännyt untuvatäkin syövereistä ja valitti sänkynsä olevan aivan märkä. Onneksi Jarnankin sänky oli tällä kertaa kastunut hiestä, sillä muitakin mahdollisuuksia sängyn kastelemiseen tässä tapauksessa on. Pian paikalle tuli insinööri joka oli koripallotermein takamiestyyppiä, 150 cm luistimet jalassa ja sulka päässä. Insinööri näytti, että tälleen tätä säädetään. Sanoin, että kyllä me tiedetään miten sitä säädetään, mutta kun pitäisi vielä saada tuota lämpötilaakin alemmas. Insinööri haki tikkaat ja touhusi hetken ilmastointihormissa ja kertoi sitten että nyt toimii. Me Jarnan kanssa ylsimme kokeilemaan, että kyllä sieltä nyt tuli viileää ilmaa ja olimme tyytyväisiä. Käväisin vielä pihalla ja takaisin tullessa tsekkasin mihiin lämpötilaan oli insinööri huoneemme ilmastoinnin asettanut. Se oli 5,5 astetta. Insinööri kai meinasi että me Pohjolan pojat olemme tottuneet nukkumaan tuollaisessa 5,5 asteen lämmössä.
Vielä palataan tuohon italialaiseen ruokaan. Tänä aamuna olimme siis ensimmäistä kertaa Ibis Styles -hotellin aamiaiselle. Voi sitä Miksun ilmettä ja onnea kun aamiaisella oli tarjolla spagetti bologneseä n. 200 muun artikkelin joukossa. On kiva nähdä kun kaveri saa onnen täyttymyksen.
Nyt pitää taas lopetella tätä blogin kirjoittamista ja mennä pelaamaan veljien kanssa Unoa kattoterassin uima-altaalle. Eiköhän tässä taas pahennusta tullut herätettyä yhden perjantaipäivän tarpeiksi. See u soon.
]]>Näin ollen saapuessamme hotellille n. 19 paikallista aikaa oli ukoissa virtaa kuin nuoressa sonnilaumassa lähtiessämme suurkaupungin sykkeeseen. Pikku-Nikolai tosin oli väsynyt kuin vanha lehmä. Ensimmäisen illan/yön riennoista Nikolai lähtikin hyvin pian hotellille huilimaan. Jarnakin alkoi väsyä ajoissa ja jätti hyvässä vauhdissa olleen muun seurueen neljästään suurkaupungin yöhön. Me muut; Kauko, Mats, Miksu ja mie jatkoimme riekkumista pikkutunneille asti.
Kolmelta pääsin nukkumaan ja ajattelin, että nyt nukutaan univelat pois. Aamulla seitsemältä herätessani huomasin, että maksamatta jäi nekin velkani. No, neljä tuntia tehokasta unta riittää kokeneelle matkamiehelle. Aiemmilla reissuilla hyväksi osoittautunut hotellin aamupala oli muuttunut huonoksi ja kalliiksi. Eli aika huono alku ensimmäiselle kokonaiselle päivälle Saigonissa.
Eilisen tiistaipäivän olimme etukäteen suunnitelleet olevan Matsin 50-vuotissyntymäpäivän juhlistamispäivä. Olimme etukäteen tilanneet hänelle lahjaksi paidan, joka korostaa hänen maskuliinisuuttaan ja korkeaa asemaansa yhteiskunnassa. Paidassa on printattuna kaksi kohtalaisen kehittynyttä hauista ja välissä tullin sinisellä sana "TULLINEUVOS". Koin melkoisia paineita miettiessäni millaisen puheen pidän tuoreelle viiskymppiselle. Tunti ennen juhlallisuuksien alkua koin suihkussa ollessani pesemässä jumalaista miesvartaloani herätyksen ja sain avun. En tällä kertaa Jeesukselta, mutta toiselta j:llä alkavalta, Juicelta.
Juicehan riimittelee Jyrky Boy -biisissään mm. seuraavaa: "Me ennen kimpassa kuljettiin mutta sinä pääsit parempaan kyytiin sinä lähdit ja unohdit minut kokonaan". Jokunen aika sitten Mats jätti ratkiriemukkaan työyhteisömme ja lähti raketin lailla etenemään urallaan ja luonnollisesti myös yhteiskuntaluokassa alemmasta keskiluokasta kovin korkealle ylempään keskiluokkaan. Juicen sanoin: "Sitten minäkin rupesin rokkaamaan sitä sinä et huomannut lainkaan, sinä diggailit muita ja minua et ollenkaan. Kun en suostunut sinulle pokkaamaan minkä kirouksen niskaani sainkaan sinä minua herjaat ja sinun uudet kaverit mua pitää pilkkanaan". Olemmehan me Matsin kanssa edelleen ns. naamatuttuja, mutta hänellä taitaa olla ne oikeat kaverit siellä Pasilassa.
Mats yritti vaipua meidän tasollemme ja oli olevinaan otettu lahjastamme sekä puheestani, mutta todennäköisesti hän kaipasi Pasilan kavereitaan ja shampanjan huuruisia iltoja heidän kanssaan kaviaaria ruokalusikalla mässyttäen.
Tuosta tulikin mieleeni tähänastisen reissumme ruokailut. Kun aika menee mm. lukuisiin pit stoppeihin mennessämme ruokailemaan, joudumme tyytymään niihin ruokaravintoloihin, joissa on enää palvelua iltakymmenen jälkeen. Ja niitä on vähemmän ja ne ovat mitä ovat. Ekana iltana söimme ravintolassa, jonka ruokailuvälinevalikoimaan eivät kuuluneet veitsi ja haarukka. Me veljeni Kaukon kanssa tilasimme jotain minkä piti olla porsasta. Käsittääkseni söimme sormin ja lusikalla jotain jossa oli ainakin mustekalaa, porsasta en havainnut lautasella, vaikkakin pöydässämme niitä istui kuusi kappaletta. Toisen illan ravintolaksemme matkanjohtajamme valitsivat paikan jossa olikin muutama haarukka, muttei veitsiä. Tarjoiljoiden ulkoiset avut olivat kyllä ensiluokkaiset ja hyvin esillä, siitä pisteet matkanjohtajille. Ruokalistalta löytyi mm. vuohen penistä, jota mainostettiin terveysvaikutuksiltaan erinomaiseksi. Sen tarkemmin ei kerrottu mihin terveyteen se vaikuttaa. En uskaltanut kokeilla vuohen penistä, jospa se olisikin vaikka vaikuttanut vanhan miehen libidoon. Sitten olisimme olleet suoraan sanottuna kusessa. Tilasin nautaa, jonka tarjoilija ystävällisesti paistoi pöydässä minulle. Luulin tilanneeni siihen myös jotain, mutta erehdyin. Aika monelta seurueestamme näytti jääneen ruokaa reilusti lautaselle ja luulen ettei se johtunut annoksien suuruudesta. Entisenä matkanjohtajana olen hiukan scoutannut ravintoloita etukäteen, mutta olen nyt antanut uuden yrittäjäparin hoitaa nyt hommat ja nauttia siitä mitä on tällaista ryhmää johtaa.
Ravintolaillallisen jälkeen lähdimme lukuisien pit stoppien kautta kulkemaan kohti hotelliamme nälän kurniessa vatsassani. Veljet saivat energiaa oluesta, mutta miulla oli jo päivän olutkiintiö täynnä ja kaipasin ruokaa. Ryhmämme hajaantui ja jatkoimme Jarnan ja Matsin kanssa jonkunlaisen pikaruokapaikan etsintää. Kello oli sen verran, ettei mikään ollut enää auki. Jostain alkoi kuulua jonkunlaisen diskon jytke. Vanha ruotsalaismaalivahti oli heti valppaana ja suuntasi määrätietoisesti askeleensa kohti jytkettä. Jarnallakin alkoivat jo kädet hytkyä, minkä olen huomannut olevan merkkinä siitä, ettei nyt enää järkipuhe auta. Minun ei tarvinnut sekunnin murto-osaakaan miettiä menenkö tuonne yökerhoon vai en. Jatkoin matkaani hotellille kurnivin vatsoin. Ilmoitin veljille, että tästä illasta eteenpäin ruokailen itse valitsemissani paikoissa itse valitsemaani aikaan. Päästyäni hotellille alkoi whatsapp laulaa. Veljet laittoivat videoita yökerhosta. Huomioni kiintyi siihen, ettei videoissa juurikaan näkynyt naisia. Vähäpukeisia miehiä kylläkin. Myös muu seurue oli veljien kutsusta pistäytynyt ko. yökerhoissa. Miksun tuomio tänä aamuna oli tyly: "Ilmiselvä homodisko". Matsin tutka oli taas toiminut.
Olen kärsinyt koko elämäni hiiri- ja rottafobiasta. Hypin seinille nähdessäni muutaman sentin pituisen hiirulaisen. En tiedä onko täällä Saigonissa nyt erityisen paha rottaongelma, mutta en muista edellisinä reissuina nähneeni näin paljon rottia täällä kaduilla. Illan pimetessä isoja rottia vilistää pitkin jalkakäytäviä ja ainakin mie todellakin olen ongelmissa. Hypin, pompin ja spurttailen. Jos painoni putoaa tällä vauhdilla ja rottapelkoni jatkuu samanlaisena voi olla, että toisella lomaviikolla nousen jo lentoon.
Tuo rahan arvo ulkomailla aiheuttaa aina joillekin ongelmia. Yhdellä eurolla saa 25 000 Vietnamin dongia. Neljällä kympillä pääsee siis miljonääriksi täällä. Rahaan suhtautuminen seurueessamme on erilaista tilanteista ja henkilöistä riippuen. Yhdellä jäsenellämme joka ei käytä lompakkoa vaan tykkää pidellä rahat nipuissa shortsien taskuissa oli jonkun aikaa 10 miljoonaa (n. 400 Eur) teillä tietymättömillä. Ei hän siitä ollut juuri millänsäkään, kulutustappioita. Yllättäen jostain shortsien sivutaskusta sitten löytyi 10 miljoonan nippu seteleitä. Onneksi löytyi. Sitten vastaavasti ravintolassa 6 hengen seurueemme arpoo ja käy kovaäänistä väittelyä annammeko 10 000 dongia vai 20 000 dongia tippiä. Siis 40 centtiä vai 80 centtiä. Itse yritän aina antaa sen 5-10 % laskun loppusummasta tippiä riippuen palvelun laadusta. Täällä ihmiset palkat ovat aika onnettomat ja tulonmuodostus tulee aika pitkälti tipeistä.
Huomenna meillä on parin tunnin siirtymä Vung Tauhun. Siellä on elämä vähemmän hektistä kuin täällä Saigonissa ja lepo tekee varmasti hyvää meille kaikille.
]]>
Maaliskuussa oli matkalle sitovasti ilmoittautunut 6 henkilöä; Pikku-Nikolai, Mixu, veljeni Kauko, Jarna, Mats ja mie, AGuru. Tässä taas pieni esittely kertauksen vuoksi ryhmästämme:
Pikku-Nikolai, tuo pieni anarkisti, jolla on selkeät mielipiteet asiasta kuin asiasta ja yleensä ne ovat vastakkaiset kuin muilla. Minä ja Nikolai olemme olleet... no sanotaan sitten... ystäviä jo lähes 50 vuotta. Se on ollut pitkä yhteinen "matka". Varsinkin miulle. Nikolain kanssa olemme ottaneet sanallisesti yhteen lukuisia kertoja, mutta se on kai eräänlaista "veljesrakkauden" osoitusta. Huolestuttavana alan pitää sitä, ettei näitä suukopuja ole ollut nyt pitkään aikaan. Alammeko vanheta ja pehmetä?
Mixu, mehtämies. Aina valmiina, aina liikkeessä, paitsi nukkuessaan. Yhteisillä reissuillamme, joita on kertynyt jo varmaan kymmeniä, Mixu yleensä nukkuu jo heti kolmantena matkapäivänä. Ikä alkaa jo näkyä porukkamme kuopuksessakin ja voi olla että tällä kertaa saadaan Mixu nukkumaan jo toisena matkapäivänä. Mixun kanssa olemme fyysisesti ja kaikin tavoin ulkoisesti muuttuneet niin samankaltaisiksi, että meitä usein luullaan veljeksiksi. Mutta Mixu on vuosien ajan kutsunut minua "iskäkseen" ja tämän joudumme aina korjaamaan kysyjille, että isähän tässä poikaa ulkoiluttaa. Olen ylpeä pojastani.
Veljeni Kauko on selvinpäin hiljainen tarkkailija, mutta muutaman oluen jälkeen alkaa juttu lentää ja pinnan alta kuoriutuu seuramies vailla vertaa. Kaukon kanssa ei viime reissulla oltu kaiken aikaa ihan "samalla aaltopituudella", mutta minussa lienee ollut vikaa enemmän kuin Kaukossa. Uskon ja omalta osaltani lupaan, että tällä kertaa pysymme samalla sivulla niin matkaohjelman kuin muunkin suhteen. Kaukolla on ollut viime aikoina elämässsään surua ja hänelle tekee varmasti reissu hyvää.
Jarna, tuo esimerkki-isä, lähtee taas kanssamme reissuun. Jarnallakin on ollut monenlaista murhetta viime aikoina ja oli pitkään epävarmaa lähteekö Jarna matkalle mukaan vai ei. Hänen ja perheensä päätös Jarnan mukanaolosta oli myös ratkaisevaa oman matkalle osallistumiseni kannalta. Kiitos S.,J.&J. Palautan esimerkillisen perheenisän takaisin teille, ehkä jopa entistä parempana. En voi olla korostamatta tässä omaa rooliani Jarnan esimerkki-isäksi muotoitumisessa. Olimme tammikuussa 2007 kuukauden Intian Goassa. Istuimme siellä lootusasennossa lukuisina iltoina nuotion äärellä, jossa kerroin Jarnalle ihmisen lisääntymisestä entisen peruskoulun opettajan rutiinilla. Ja kuinka ollakaan Jarnasta tuli joulukuussa 2007 kaksosten isä.
Mats, tuo vekkuli pikkumies. Mats jätti työyhteisömme tässä matkailumme koronatauon aikana ja hyppäsi herrahissiin. Mats tulee varmaan saamaan reissulla kuittia vielä aiempaakin enemmän, mutta kaikella rakkaudella. Mitkäs eläimet ne jättävätkään hukkuvan laivan? Mats tuli miehen ikään tänä syksynä ja myös sitä tullaan juhlistamaan reilusti Vietnamissa. Tietysti tuore viiskymppinen tarjoaa meille vähintään pari kolme iltaa kylän parhaissa menomestoissa. Onhan Mats tarjonnut ennenkin sen minkä lupaa, mm. juomat Qatar Airwaysin lennoilla, joissa ne ovat ilmaiset.
Reissuillamme aiemmin mukana olleet Ribo ja Harry eivät tällä kertaa mukaan lähteneet/ehtineet. Ribo ilmoitti jo heti alkuvuodesta että passaa tämän reissun. Hän keskittyy lomillaan vaelteluun. Ihan ymmärrettävää Ribolta ja toivottavasti vielä joskus yhdessä reissataan. Harry taas oli oma itsensä ja jahkaili päätöksensä kanssa niin kauan, että lentojen hinta nousi pilviin ja matkajärjestelyt osoittautuivat mahdottomiksi. Ensi kerralla Harry on varmaan innokkaana mukana jo heti matkajärjestelyjen alkuvaiheessa. Harryn maailmanmiesosaamista kaivataan.
Ai niin mie ite. Jotenkin tuntuu, että miun keittiöfilosofin ajatusmaailma on muuttunut entisestään "paremmaksi" koronan, Putinin törttöilyjen, iän karttumisen tms. vuoksi. Olen seestynyt. Tai sitten miun lääkitys on nyt kohdallaan. En kiihdy enää nollasta sataan neljässä sekunnissa, en ole kärsinyt enää unettomista öistä enkä stressistä. Luulen tietäväni nyt mikä on elämässä tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Tärkeimmät ovat perhe, läheiset ja terveys. Oma käyttäytymiseni ei välttämättä kieli terveyden merkityksestä elämässäni, mutta yritän koko ajan parantaa käyttäytymistäni siinäkin asiassa.
Nyt kun on osallistujat esitelty niin palataan matkan suunnittelun haasteisiin. Aloin viime maaliskuussa selvittelemään lento- ja hotellitarjontaa kokeneen ja luotetun Antin Antaumusmatkojen nimissä. Toukokuun alussa oli lentojen ja hotellimajoitusten varaaminen klikkauksia vailla valmiina, mutta... Sitten alkoi tulla vielä lisäsäätöjä lähinnä Nikolain ja Matsin suunnalta... Ja mie löin hanskat tiskiin. (Ehkä miun lääkitys ei vielä silloin ollut kohdallaan).
Ohjelmatoimisto Matti ja Jari otti homman hoitaakseen Antaumusmatkojen luovutettua. Ansiokkaasti on tämä matkanjärjestäjä hommaa hoitanut (tai ainakin Jarna, joka on hoitanut tiedotusta meidän muiden suuntaan. Mats lienee herrahississään liian kiireinen). Luonnolliseti varsinkin Pikku-Nikolai suhtautui hyvinkin kriittisesti tarjottuihin hotellivaihtoehtoihin ja uudet matkanjärjestäjät saivat tuta millaista herkkua on järkkäillä tälle porukalle matkaa. Hiukan olen kokeneempana matkanjärjestäjänä antanut vinkkejä, mutta iso kiitos tähänastisesta järjestäjille. Palautetta varmaan tulee vielä kaikilla höysteillä, mikäli kaikki ei mene reissulla ihan tuubiin.
Nyt meillä on pari viikkoa lähtöön. Lennämme su 13.11. Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla Saigoniin. Hiukan seesteistä mieltäni huolestuttaa Istanbulin kentällä yli 4 tunnin odotusaikana Pikku-Nikolain kohtaaminen lukuisten venäläisten kanssa. Nikolailla kun on hiukan keskimääräistä kriittisempi suhtauminen venäläisiin ja sen hän osaa osoittaa melko selkeästi. Tilanteen eskaloituessa kentällä tai koneessa matkalla Saigoniin on aika lailla selvää kummalla puolella turkkilaiset tulevat olemaan. Nikolain kannattaisi katsoa Keskiyön pikajuna -elokuva juuri matkaa edeltävänä päivänä, jospa se hiukan laittaisi häntä ajattelemaan käyttäytymistään.
Pari viikkoa on tarkoitus Vietnamissa seikkailla. Siitä aion mahdollisuuksien mukaan blogissani kertoa. Jos minun pitäisi lähteä autiolle saarella ja ottaa mukaan 5-7 miesoletettua, niin he olisivat juuri nämä aiemmin mainitsemani... ystäväni.
Tämän reissumme mahdollistavat meidän puolisomme. Kiitos teille A., T., S., J., V. ja lukuisat Nikolain Tinder-matchit. Rakastamme teitä ja olemme luottamuksenne arvoisia. Siitä osoituksena liitän tähän Uuno Turhapuron mietelmiä naisista. https://www.youtube.com/watch?v=EMGWTRuXha4&t=23s
]]>